Epävakaisia ajatuksia

ja sekavia suunnitelmia.

Illoissa ei ehdi mitään.

Tunnit täyttyvät salamannopeasti

ja yölläkin herää siihen,

kun ukkonen pamauttaa voimalla läpi kerrankin syvän unen.

Ajatuksenpalasia lentää ympärillä,

joihinkin yllänkin, saan kiinni ja talteen,

osa karkaa hei vaan.

Surumielistä kaaosta.

Katselin lintujen perään tänään,

onneksi olin punaisissa valoissa, niin näin pitkään.

Lähtivät, hei vaan niillekin,

lämpimään terveisiä.

Parkkipaikalta löytyi perhonen.

Sen perhosen siivillä ei enää lennetä,

ei lähdetä lämpimään, ei minnekään.

Laitoin kehyksiiin.

Kaunotar,

rikkinäisenäkin.

Nyt tarvitsen vakaan unen.

Kaipais vähän vinkkejä

sillä täällä miettii  morsian vaatetustaan.

Kun on kyse minusta,

ratkaisut ja löydöt tehdään viime tipassa.

Ajoissa en voi tietää mitä haluan,

en kykene valintoihin,

vaan mielessä vilistää sata ja tuhat eri väriä ja ideaa.

Alkuperäisille pellava-aatoksille on jo huudeltu heipparallaa

ja nyt mennään mustissa. 

Vaikeaa, on todella. 

Tuo kukkainen mekkonen on hurmaava.

Lehdet olen selannut puhki,

kaupat kiertänyt moneen kertaan

ja en nyt enää taida ehtiä oikein tekemäänkään.

Haluaisin vain kohdata satumaisen mekon

ja mielellään hyvin pian, kiitos.

Yksi on kyllä kaapissa,

mutta mistäs tiedän onko se juuri SE?

Ainakin tarvitsen nyt yläosan sille mekolle.

Joko pikkuinen bolero

tai sitten oikein pitkä neuletakki.

Kumpi hyvänsä, niin haluaisin reunoissa olevan

aaltoilevaa hörhellystä, tiedätkö mitä tarkoitan?

Jos tiedät, niin kerro missä olisi tarjolla

joko valmis sellainen

tai sitten ihan loisto-ohje nopeasti neulottavaksi...

Punaista lankaa ostin jo, varmuudeksi.

(epätoivoista)

Löysin kyllä lehdestä ihanan sadetakin (yllä, Marimekkoa)

sekä tuollaisen syystakin tuossa alla.

Toisaalta, voisinhan tuonkin laittaa häihin päälleni,

onhan mieheni ollut aikoinaan jousiampuja...

Pitäisiköhän yllättää?

Raja

Taitaa olla nyt raja-aika.

Kesän ja syksyn taite,

tuttu helle tuli ja toi kesäolon vielä,

ennenkuin tulee sitä muuta.

Koko päivän on tehnyt mieli uimaan, 

sinne pienelle järvelle kesäpolun päähän.

Mutta onkin ollut niin paljon puuhaa tässä kotona,

sellaista, että piti avata kuovuviinikin, jotta jaksaa

ja sitten ei enää voinut autolla kurvata veden ääreen.

Mietin sitä vettä kuitenkin, uimista.

Se oli niin mukavaa tänä kesänä, pehmeää ja lämmintä.

Oltiin usein.

Ja uin kohti vastarantaa, ihan rauhassa, silmätkin kiinni.

Ajattelin sitä, miltä tuntuisi sukeltaa sinne horisonttiin,

vihreän metsän ja sinivihreän veden rajaan.

Kun piti silmiä  vain hiukan auki, se raja sumeni,

katosi sen terävyys, yhtyi vesi ja metsä.

Jos olisin uinut tarpeeksi kauas,

olisin voinut kokeilla sukellusta,

olisiko siellä ollut jotain uutta, sumea raja-maa...

Mutta en uinut niin pitkälle.

Ajattelin vain.

Ja tänään en mennyt sinne järvelle ja nyt ajattelen sitä, 

olisiko se vesi tuntunut vielä kesältä,

olisiko ollut vielä lämpö ja pehmeys,

vaikka ollaankin jo rajalla.

Vielä Nessebarista

paloja.

Antiikinaikainen pieni ja hyvin kaunis kaupunki

on Unescon yksi suojelukohteista.

Turisteista huolimatta siellä oli 

jotenkin ajaton tunnelma,

rauhallinen ja kiireetön.

Ja tämänkin muistan

Nessebar

kesäkuu 2011

Matkamuistoja

mielessä.

Rannalta.

Nainen kuin pilvi.

Kaunis, keveä poutapilvi.



-toinen kuva pojan ottama-


 

Kesän halki

tulin tähän.

Fillarilla töistä hiekkatien mutkien kautta

ilahduttavassa kesähelteessä!

Vielä oli niittykukat,

kaaliperhoset,

poutapilvenhattarat

ja aurinko.

Olin nopeampi kuin moneen päivään,

melkein lensin kesätuulen mukana.

Aamuisin on toista.

Sumukosteus, hiljainen odotus,

pellot niin vahvat ja varmat

elokuun lopun väreissään.

Ne värit...

meinasin huomaamatta kulkea ohi,

silmät ummessa, ajatukset ihan muualla,

mutta onneksi viime hetkillä huomasin.

Vielä ehdin pellon laitaan rauhoittumaan,

lupaan itselleni.

Sitä ennen ajattelen vielä tätä kesää,

sen suloisia värejä,

valoa ja pehmeintä lämpöä.

Kohta on muuta.