Kiitollinen!

Ihanat Kata, Maria ja Sade
ovat antaneet minulle hienon tunnustuksen,
lämmin kiitos teille kaikille!
Tunnustuksen myötä minun olisi tarkoitus kertoa
7 asiaa itsestäni ja laittaa haaste eteenpäin.
Koska pääni on tyhjä,
kertoisin varmaankin samoja asioita,
mitä jo tiedättekin.
Nyt haastankin teidät kaikki siellä
kysymään minulta sellaista,
mitä haluatte minusta tietää.
Olkaa hyvät, linja on auki!

Ja katsokaa mitä ihanaa myöskin olen saanut!
Ystäväni Ninnu
kävi meillä kummityttönsä synttäreillä
ja toi minullekin ihanan villaisen tuliaisen
sekä kauneimman opiskelutoivotuskortin ikinä!
Suloinen olet, kiitos!

Tuli syksykin

tämän viikon aikana,
nyt on kiire neuloa villasukat.

Aamulla varhain ajelin Hämeenlinnaan,
pysähdyin sinisen pellon laitaan,
lähdin ajan kanssa, niin ehdin.
Oli siellä kolme kaunista peuraakin, pellolla.

Mitä osaisin sanoa tästä viikosta?
En vielä oikein mitään.
Tärkein asia oli se,
ettei kannata ajatella kaaosta,
että keskittyisi yhteen asiaan kerrallaan.
Sitäpä tässä muutenkin on tullut opeteltua,
vähitellen.
Teen aikataulun.
Asia kerrallaan.
Pitäisi-sanan sijaan alan käyttää sanaa
teen.

Jatkossa lähiopintopäiviä meillä on
perjantaisin ja lauantaisin,
kuusi kertaa syyslukukauden aikana.
Ensi kerraksi vien laattoja ja luonnoksen
mosaiikkityötä varten.

Nyt on hyvä olla kotipesässä.
Menen tästä sitä sukkaa neulomaan.

Olen tänään murissut uhkaavasti

ja hieronut musiikin tahdissa
opiskelukavereitteni hartioita,
harjoitellut hengittämistä
ja pää edellä kävelemistä,
ryöminyt, nauranut ja esittänyt draamaakin.
Meillä oli koko päivä
kulttuuristen menetelmien perusteita.
Eilen olin pihalla
ja tänään löysin kartalle.
Huomenna menen kotiin yöksi,
kova ikävä jo.

Täyteläistä ja haastavaa.

Kuvassa kummipoika.
On leikkinyt vauvaa kanssani.

Sanaton

Olen pakannut laukkuni

ja lähden aamulla koulutielle.
Koko ensi viikon aloittelen opintoja,
poissa töistä, poissa kotoa.
Voin sanoa, että kyllä jännittää.
Ihan kaikki.
Mutta mieli on avara.

Laukku kuvassa on se,
minkä kanssa matkasin aikoinaan
ekalle luokalle.
Muistan, kun näin laukun kaupassa,
tiesin heti, että sen haluan.
Siinä oli pitkä olkahihna,
mutta se ei ole enää tallessa.
Kahva on ratkeamaisillaan,
muuten olisin pakannut tavarani siihen
tälläkin kertaa.
Tiikeripenaalin,
hienon uuden kansion välilehtineen
ja vielä tyhjine papereineen
sekä pikkuruisen muistikirjan
"tärkeitä ajatuksia varten",
sanoi mies, kun minulle kaiken tuon antoi.

Minä menen
ja kerron sitten teillekin
niistä tärkeistä ajatuksista,
mitä tuleva tuo tullessaan.

Minun kuva tytöstäni

jota tänään juhlitaan.
Täytti 6 vuotta jo aiemmin,
mutta tänään juodaan kahvit ja mehut
ja syödään jätskikakku.
Pörriäinen hän on,
tuulitukka,
pilkesilmä,
lämmin ja iloa henkivä tyttölapsi.

Äidin välillä vaikea pysyä perässä.
Meillä on erilaiset temperamentit.
Mutta ei se haittaa.
On hyvä saada uutta näkökulmaa
ja kuulla lennokasta ajatuksenjuoksua.

Viikolla sain omakseni
tyttöni kuvan minusta.

Tämä kesä

on ollut lentäväisten.
Olen ilahtunut niistä koivunsiemenistä,
jotka tekivät minusta puun.
Korentoja on näkynyt,
kauniita harsosiipiä.
Paljon, niin paljon perhosia,
keltaisia, valkoisia, kirjavia.
Erään pyöräretken tein sitruunaperhosten
kanssa kirmaillen, olivat ihan vallattomia!
Olen liian hidas perhoskuvaaja.
Yllä oleva on kaunein ottamistani.

Katselen kesäkuvia,
väreistä energiaa.
Olo kun on kuin kukkaraasulla.

HUOMIO!

HIENO ARVONTA
POSLIINIKUKAN PÄIVIKILLÄ!

Penaali

oli se, mitä tyttö ei löytänyt.
Ei sopivaa hänelle.
Kiersi kaikki kaupat ja kahteen kertaan,
mutta ei.
Sanoin jo ennen kuin edes lähti etsimään,
että tehdään itse,
saat sellaisen, minkä haluat.
Niin kuin viimeksikin, itse suunniteltu.
Mutta ei vaan kelvannut.
Lopulta kuitenkin tuumasi,
että jos katsoisi kangaspinojani.
No ei siellä oikein mitään ollut...
Sitten tilkkuläjiäni ehdotin.
Sieltä löytyi housunlahkeet vuosien takaa,
kerhohousuiksi joskus hankitut, ihan parhaat.
Johan ilme kirkastui!
Ompelin lahkeista penaalin
tytön toiveitten mukaan.

Pienemmälle tietenkin sama homma.
Pilkottiin hänen vanhat farkut,
toiseen kylkeen tasku
ja toiseen halusi nallen kuvan.
Nyt kaikilla taas hyvin asiat.

Ai mutta missäs mun penaali??

Vaihtelevaa

täällä, minulla.
Eilisen leijuin
mietteissä, kuvissa,
kirjan sivuilla, kankaissa,
ajatuksesta, tekemisestä toiseen,
kiireetönnä.

Tänää olen tehoemäntä. Hui.
Teen listaa, sovin aikatauluja,
pesen pyykkiä, tyhjennän keittiötä,
päällystän koulukirjoja,
pinoan ja tyhjennän.
Eilistä ruokaa syödään kyllä,
enkä aio siivota.
Mutta kohta lähden futisturnaukseen,
kahviomyyjäksi.
Pellillinen mokkapaloja on leivottu
(katotaan vaan, se kuorrutus ei jähmety),
termoskannullinen kahvia vielä mukaan.
Sitten pitäisi osata antaa rahasta oikein takaisin,
oli kyllä viimeksikin aika vaikeaa.

Luin kirjan.
Rebecca Miller
Pippa Leen yksityiset elämät.
Pidin siitä, miten ihmiselon roolit
otettiin tässä käsittelyyn,
kohtalaisen keveästi kuitenkin.

Tämän päivän tehoemäntä aikoo iltaa kohden
siirtyä leijuvaan tilaan,
vielä ennen maanantaita.
Ja seuraava kirja on Andrew Nicollin
Rouva Agathen rakkaus.
Terveisiä Lumiomenalle!

Erään aamun työmatka

taittui pyöräillen
ja pelasti tämän viikon.
Synkkyys meinasi päästä valloilleen,
se sellainen arkisynkkyys,
ärtymys, kireys, totaaliuupu.
Lähdin aikaisin ja kamera mukana.
Ehdin pysähtyä pellon laitaan,
hypellä heinikossa,
huhuilla tammien alla
ja ihmetellä elokuisen aamun mieletöntä lämpöä.
Autoilijat taisivat ihmetellä minua.
Töissä olinkin virkeä ja tyytyväinen.

Muistin sen, mitä kesällä oivalsin.
Että pienikin riittää.
En tarvitse suuria.
En siihen, että päiväni on upea,
en todella tarvitse ihmeitä.
Enimmäkseen voin siihen itsekin vaikuttaa.
Uudella ajatuksella,
hauskalla mietteellä,
sillä, että katsonkin toisaalle,
jonnekin mihin en yleensä.
Eri kulmasta tai toisella asenteella.

Miten mieli raikastuikaan
tuolla matkalla.
Sekin oli pieni,
mutta sen voima oli huiman suuri.

Ja että tuon korennonkin tapasin!

Rantahiekkavarpailla

hyvä tallustella arjen poluille.
Yksi menee eskariin,
toinen neljännelle
ja kolmas kuudennelle kouluun.

Upean kesän voimalla jaksetaan taas.

Heitä odotin

ja eilen tulivat.
Lapset kotona.
Kaikki hyvin.

Enemmän kuin kuuma

huh.
Ei kykene muuta kuin hikoilemaan.
Pitäisi kirjoittaa pieni teksti,
mutta ei kulje ajatus, ei.
Kirjaimetkin hyppivät ihan miten sattuu,
sekaisin ovat nekin tästä kuumuudesta.

Kuva kivasta kirjasta vuodelta 1973.
Vibeke Lind
"Virkkaa iloksesi".

Onneksi ei tänään tarvitse tuollaista kypärää
kiskoa päähän.
Olisi kyllä passeli mielialalle,
muttei kuumuudelle.

Pieni viljataivas

on nyt seinälläni.
Sellaisessa taivaassa ajelin pyörällä
eilen töistä kotiin.
Peltojen lomitse,
hiekkateitä pitkin,
pilvet taivahalla
ja viljat vahvoina maassa.
Ja välillä maisema oli vain
viljoja taivaalla.

Kokeileva hapuilu

on tämän päivän tärkein ajatus.
Löysin sen erään kirjan sivulta.
Voihan se olla hapuileva kokeilukin.
Eikö voikin.

Päässä humisee ja puristaa,
voisin väittää, että joku tauti pyrkii kehooni.
Ei kiitos, olisi muutakin puuhaa.
Tämä ilta on mennyt kyllä huilien,
lapsista kuulin sen verran,
että yhteen ääneen hihkaisivat puhelimessa
pysyvänsä vielä mummin ja papan hoivissa.
Ei ikävä.
Minulla kyllä on jo.

Luin Anna Gavaldan pienoisen Karkumatkan,
sopiva tähän päivään ja tähän oloon.
Tykkäsin.
Seuraavaksi Coelhoa.

Tekemistä

olisi yllinkyllin,
vinoja pinoja notkuu nurkissa.
Tänä kesänä kuitenkin
olen tehnyt vain mitä on huvittanut.
Pinot notkukoon,
kaikki ajallaan, kun siltä tuntuu.
Jos tuntuu.

Tein niin ison rantakassin,
että siihen mahtuu koko perheen
uikkarit, pyyhkeet ja muu tarpeisto uintiretkille.
Oikein hyväksi todettu.
Tein pussukan pesuvälineille,
se kulkee mukana opiskelureissuilla,
silloin kun yövyn siellä poissa kotoa.
Ihana kangas on parhaan ystävän antama.
Kiitos.
Tein pienen pyöreän tyynyn sohvalle
sen toisen kaveriksi.
Tyttö hurmaantui siihen,
valitsi jo seuraavaan langat.

On kaikenlaista aloitettuakin,
sellaistakin, mikä vain ajelehtii mielessä,
niitäkin tarvitaan.
En ole paljon ostellut,
olen pärjännyt jo olevilla.
Kuitenkaan en voinut vastustaa
pellavahuopaa
ja pilvivilloja.
Niihin on ajatus valmiina.

Vanhoja paitoja olen leikellyt keriksi,
ovat ainakin hauskemman näköisiä palleroisina.
Vielä yksi sellainen vino pino leikkelemättä,
mutta alku se on pienikin alku.

Ei siis suuria, mahtavia,
vaan pieniä, tärkeitä.

Terveisiä aamulenkiltä!

Kuulin metsän aamun
ja kaupungin heräämisen
ihanassa aamuauringon lämmössä.
Kävellen, juosten ja aatellen.
Mikä alku viikolle!

Ollaan miehen kanssa kaksin,
lapset lomailevat vielä toisaalla,
tyytyväisinä, tiedän.
Käydään töissä ja
nautitaan hetki hiljaisuudesta.


Elokuun tuulia
ja onnellista viikkoa sinulle!

Kauneimmat ovat värisi, elokuu!

Ne sisältävät
muistoja, lupauksia.
Vahvasti, horjumatta,
hiljaa rauhassa.