Ravistelen arjen harteiltani

pudotan taakseni ja katson vain eteenpäin.

Vaahtera on puhjennut kukkaan
viikon aikana keittiön ikkunalla.
Se on kauneinta nyt,
niinkuin vihertävä koivukin.

Ajattelin huhuilla iloa,
kasvattaa appelsiinipuun,
etsiä oikeat langat kevätneulomukseen.

Kuuntelin salaa

lintujen kevätkeskusteluja,
olivat ihan vallattomia,
yhteen ääneen hihkuivat kauneimpia säveliä.

Kuuntelin salaa,
sillä hiivin hiljaksiin paikassa,
minkä löysin yllättäin kesken arkitaipaleen.
Siellä oli rauha ja kauneus
ja oli vesikin,
oli ikuisuus.

Heinien seasta kurkistelin toiselle maalle,
sinne, mihin kylvetään uutta.
Lämmin ilta, korkea taivas.
Kuljin hiljaa hetken, sen minkä ehdin,
menen toisen kerran niin, että voin istahtaakin.

Salaa,
ja linnut lauloivat.

Muutama pätkä rottinkia

on täällä meillä pyörinyt koko alkuvuoden,
niin että leikattuja palasia löytyy vieläkin keittön nurkista ja purkeista,
vaikka työt ovatkin jo lähteneet arvosteltaviksi.
Tällä aloitin tammikuussa
ja kori sai nimekseen
Kori kallellaan.

Mitäpä muuta olen sitten saanut punottua kasaan?
No, saatatte muistaa tämänkin tuskani
ja aina ei kaikki matkan varrella todellakaan sujunut
mallikkaasti, kuten alla näkyy.

Mutta sitten taas toisinaan punonta oli kuin linnunlaulua
ja niinpä kaaospunonnalla
loin pienoisen linnunpesän.
Saa nähdä millainen tintti
sen pesäkolokseen vielä ottaa.

Värjäyskokeiluina hain sieltä rautakaupasta
vesiliukoista himmeää kalustelakkaa.
Tyttönen maalaili yhden
puikkopohjaisen kokeiluni hyvällä lopputuloksella,
tässä lakka laimennettin hyvin löysäksi.

Pieni Keikun-kori
sai väriä pintaan vähän paksummalla lakkaseoksella.
Tuloksena tummempi sävy ja
ikävästi kökköisempi pinta.
Jatkossa käytän löysää seosta,
maalaaminenkin on sillä paljon helpompaa.

Hullu luomuvärjäri palasi kuitenkin juurilleen
ja kuten niiniäkin,
myös rottinkia värjäsin mustikalla ja punaviinillä,
kumpikin toimi hyvin.
Alla mustikalla värjätty
Mustikkaretki-koru,
jossa myös samassa liemessä värjättyä pellavalankaa.
Kokeilin myös valkoisen puuvillalangan ja
punaisen paperinarun värjäystä samalla kertaa.

Lopuksi punoin sille kallellaan olevalle korille kaverin.
Alkuperäinen visio oli
kovera ja tummanruskea tarjoiluvati,
mutta lopputulos on
laakea ja vaalea
Vati vinksallaan.

koko 73x24

Vapailla

voi poiketa reiteistä ja tavoista,
olla vähän villinäkin,
hurmaantua auringosta
ja nauraa kippurassa ihan päättömiä juttuja.
Ja niitähän riittää!
Voi nähdä ihmeellisiä ja erikoisia asioita,
vähän hiljentyäkin joissain tilanteissa
tai jäädä jopa suu auki.
Sitten taas hekotetaan auton takapenkillä
kitarisat kiharalla
kun kotiinpäin ajellaan.

Oltiin eilen kaupunkiretkellä.
Tänään pysyttiin kotona.

Sunnuntaihuomenta

hiljaista, rauhallista, aurinkoista

Juuri oikeaan aikaan

pääsiäinen ja vapaat tässä nyt!
On odotettu ja ihmetelty, että kummallisen myöhään,

mutta nyt on niin onni, ettei ollutkaan aikaisemmin!

Pääsiäinen näytti toisenlaiselta viime vuonna,

ihanaa olla nyt ilman lumia, pitkällä keväässä!

Huomiseksi on sunnitteilla kaupunkiretki,
mutta muuten keskitymme
pitämään elämää kotona kaikessa rauhassa.
Mulla on sohvannurkka, pyöreä virkkuu
ja vieressä kirjapino,
mistä valita joko faktaa tai viihdykettä.
Aion keveän hiljaisesti saada yhden koulutehtävän valmiiksi
ja päässä pyörittelen ajatusta siitä,
miksi pieni on niin arvokasta,
etsin ajatukselle oikeat sanat.
Pelataan lautapelejä ja syödään hyvin,
me viisi täällä.


Pääsiäisiloa ja rauhaa
sinullekin sinne omaan koloosi!



Ps. En onnistunut vastaamaan
edellisiin kommentteihinne,
palaan asiaan heti, kun Blogger sen suo,
tuntuu olevan koko systeemi vähän sekaisin.

Odotellessa

sitä inspiraatiota
olen taas sairastanut vatsatautia.
Ihan liikaa tauteja tänä vuonna,
tietäähän sen mistä johtuu.
On hellitettävä lisää ja hankittava vastustuskykyä.

Peiton alla, muistiinpanot kyllä kainalossa,
olen katsellut tytön viipottamista eestaas
ja pojan klompsuttelua kävelykeppien kanssa,
se turvonnut polvi tyhjennettiin ja lääkittiin eilen.

Ja riemastuneena esittelen teillekin
AVARUUSKYPÄRÄN.
Tyttö toi eskarista,
heillä on ollut avaruustouhuja kevään aikana
ja kävivät jopa tutkimassa tähtitaivasta yhtenä iltana.
Tämän äidin tulee ikävä tytön
innovatiivisia eskariopeja
sekä sitä tunnelmaa, minkä ovat ryhmäänsä luoneet.
Niisk.

Inspiraatio

lat. inspirare = hengittää sisään

keskittynyt,
joskus haltioitunut henkinen,
vars.taiteellinen luomisvire

(Uusi sivistyssanakirja, 1990)


Siis hengittelen sisään
ja odottelen.

Ja minä kun luulin

että tämä viikko meni harakoille.
Voi, ei ollenkaan!
Kun ystävän vinkistä vähän listaa asioita,
että mihin oikeasti on viikon aika, energia ja mieli mennyt,
niin ikään kuin herää ja huomaa,
että hyvinhän tässä, oikeastaan ihan tosi hyvin.
Jokainen viikko ei voi sisältää kaikkea ja täydellä tarmolla.

Tämä lauantai on ollut aurinko.
Kaikin tavoin, niin että olo on
hailukan jälkeen vahvan keltainen.
Hailukka on tarpeen, ilman erityistä syytäkin,
silloin vain on alakulo, halu vetäytyä, olla hiljaa, karata luolaan.
Olenkohan ollut joskus mies, kun ymmärrän hyvin
luolaan pakenemistarpeen...

Tänään Cafe Salossa soitti The Rummunlyöjät
keskipäivän iloksi Juicen biisejä.
Poika rummuissa, mies kitaran kanssa solistina.
Me tytöt oltiin kuuntelemassa
ja suosittelen lämpimästi sekä kahvilaa että orkesteria!
Tämä kävi ihan hailukan olon musaterapiasta
ja joskus elämä vain on
suloista ja haikeaa.

Hailukka

olemisen tunne

Maata näkyvissä

jäät kiipeilevät joen laitamilla,
järvet siirtyvät pelloille.
Paperille ilmestyi akvarelli, yllätti sekin.

Ajatuksissa metsä,
arjessa valo,
käsissä keskeneräisiä,
toiveissa valmistakin.

Menen uniin,
annan veden viedä talvesta loputkin pois,
herään kevään tuoksuun.

Täällä kaikki hyvin

tänään sunnuntaina.
On ilo herätä aurinkoon!
Meillä juhlitaan tyttären synttäreitä,
menen tästä ja otan keittiön haltuuni.
Onneksi on pakasteleivonnaiset, jäätelökakkutoive
ja mummin rahkapullat.
Pizzat pyöräytän itse.
Mies oli hoitanut kodin boheemiin ojennukseen
minun opiskellessani kultaista leikkausta.

Kiitos ihastuttavista kommenteista edellisessä postauksessa,
olette ihanat aarteita.
Voikaa tekin hyvin,
muistakaa huomata kaunista!

Olen istunut alas

ja tehnyt päätöksiä.
Ensin toteamuksia,
miehen pienestä vinkistä
ja vähän omasta oivalluksestanikin,
sitten vapauttavia päätöksiä.

Niitä tarvitaan,
kun pää ei pysy vauhdissa mukana,
ajatus ei mahdu tekemisien sekaan
ja kun aamulla työmatkalla pysähtyy vihreisiin valoihin.
Silloin on aika istua alas.

Huomasin, etten riitä kaikkeen
ja päätin, ettei minun tarvitsekaan.
Jos on täydet päivät töissä ja kolmen lapsen äiti,
ei kaikki koulutehtävät vain millään
tule ajallaan valmiiksi.
Päätin tehdä myöhemmin.
Mielummin opettelen nauttimaan tehtävistä
kuin puurran otsa kireänä ja niskat jumissa.
Eikä minun tarvitse osata eikä oppia
kaikkea täydellisesti,
paljon vähempikin riittää.
Päätin opetella sitäkin.
Opiskelen vapaaehtoisesti
ja haluan tehdä sen eteen töitä iloisella mielellä.

Päätin myös sen,
että meillä on boheemi koti.
Eikö kuulostakin riemastuttavan vapauttavalta, sekin?!
Siis meillä ei enää vallitse kaaos
vaan täydellinen boheemius,
oih!

Maanantaille

sanoisin tällä kertaa NÖF
(kuten tyttäreni kommentoi ankeuksia).
Tykkään harmaasta ja vedestä ja arjesta,
mutta tänään kiusasivat meteli, hässäkkä ja epäreiluudet.
Mutta ei niistä enempää, menivät jo.

Keskityn kauniisiin ajatuksiin,
viehättäviin kuviin ja kuulen vain flyygelin sointia.
Niillä pääsee ankeuksien yläpuolelle,
korkeuksiin.
Voi vain hymyillen vilkutella hei!

Sunnuntaille

on paljon puuhaa, mutta sellaista mukavaa,
kotoista ja lempeää.
Tuntuu, että päivästä tulee pitkä ja hidas,
ilmakin on sellainen, harmaa peitto.

Ensin juon aamukahvit,
pistän rottingit kostumaan
ja pyykit koneeseen.
Eräs nukahti vielä sohvalle,
aika hiljaista on muutenkin.
Tänään ei tarvitse hoputtaa ketään mihinkään.