Onneksi riittää pieni, hassukin

saamaan aikaan iloisen mielen, hyvän tunnelman.
Niinkuin tämä pieni, kaunis oksa.
Löytyi lumiselta metsäpolulta, kesken villin retken,
odotti siellä hiljaisena poimijaa.
Tai miehen vapaa-ilta,
ihan yllättäin kesken arkitaipaleen,
istuttiinkin keittiönpöydän ääressä,
syötiin ja pelattiin.
Ihan tuntui juhlalta!

Päivä näyttää märältä, mutta perjantailta.
Illalla menen aromaterapeuttiseen selän hierontaan.
Juhlaa sekin!

Kuin olisi

jo viikon työt tehty, siltä tuntuu tänään.
Koulutyöt odottelevat tarttumista,
mutta kun on tarttumaton olo,
sellainenkin, etten olekaan vielä kunnossa
sen kovan flunssan jäljiltä.
Vaikka jo luulin olevani, lenkilläkin kirmailin,
mutta nyt on taas kurkku rouheana.
Ja kestovilu päällä,
yhtään talvituulta en enää jaksaisi sietää.
Onneksi aurinko on yhtä tarmokas kuin tuuli,
tiedän kumpi vielä voittaa, hah!

Ajattelen käsitöitä, kaipaan ompelua.
Meillä pienen kodin iso huonejärjestelyprojekti päällä,
ompelukone on ollut vailla pöytää,
mutta pian saan sen paikalleen,
isomman tytön kanssa samaan huoneeseen.
Tyttökin jo kyseli, saako sitten ommella koska vaan.
Lupasin jättää pinon ommeltavia odottamaan.
Neulon huivia, tyynyn virkkaus kesken
ja jo haaveissa seuraava.
Oikeastaan haluaisin virkata kevättakin.
Ehkä joskus jonakin toisena keväänä.

Nyt toivon viime viikon kepeyttä takaisin, kiitos!

Pikku naiseni

omat ihanat tyttöseni.
Heitä nauratti,
kun toivotin hyvää naistenpäivää.
Toinen kysyi heti onko miehillä omaa päivää.
Ja toinen totesi
parasta tyttönä olemisessa olevan sen, että
NAISET ENSIN!

Lempein ääni

aikoihin oli lauantai-illan tuli.
Kuuntelin tulta pienessä punaisessa puusaunassa,
lämpimässä lauteilla, kaikessa rauhassa.
Tulen ääni on vahva ja pehmeä, hyvä.

Saman punaisen mökin räystäillä
jääpuikot
ja tuulisen lumipöllyn ja auringon
yhteinen kevätkirmailu.

Keväässä niin paljon kauneutta,
sisälläni kuplii jo.

Tänään olen ihmetellyt

miten joku jaksaa hiihtää 30 km...
tai jotkut vieläkin enemmän.
Mieheni ja isäni jaksoivat,
minä ihmettelin ladun varrella
ja aurinko lämmitti taivaallisesti!

Valoisa oli viikkoni

ja nyt vapaat edessä!
Aion keskittyä tarkkailemaan
lumen sulamista,
nuuhkin keväistä ilmaa
ja käyn kurkistamassa mitä kuuluu
kesähaaveiselle keinulle.

Tunnelma

kuvisluokassa on ihan omanlaisensa.
Kynät
paperit
pensselit
värinapit
keskeneräiset työviritelmät pöydillä
fiksausta odottavat hiilityöt
rätit ja säämiskät
intensiivinen keskittyminen
jokaisella tekijällä omat mietteet
hiljaisuus, ehkä musiikki taustalla
ja se liikuttava väripilkkuinen pesuallas.

Niin oli viime lauantainakin
luonnostelun ja piirtämisen tunneilla
aamusta iltapäivään.
Tiivis ja tekevä tunnelma.

Minä en ole piirtäjä, en maalari.
En sillä tavalla intohimoisesti kuin esimerkiksi kameran kanssa.
Joudun opettelemaan joka kerta alusta,
kyllä sitten vähän opinkin,
mutta tiedän, että pitäisi pitää taitoa yllä tekemällä,
muuten se katoaa tuuliin.

Samassa pisteessä taas.
Tykkään kyllä ja on mielenkiintoista,
haluaisin osata hyvin.
Mahtaisinko tällä kertaa jo ottaa opikseni,
tehdä piirtämisestä ja maalaamisesta oikeasti yhden työtavan?

Lyijykynistä ja hiilestä tykkään eniten.
Pensselien kanssa on vähän epävarmaa,
ovat ne joskus tahtoonikin taipuneet.
Saa nähdä mihin nämä kurssit johtavat,
saavutanko viimein palon,
sellaisen mikä joskus pienenä tyttösenä oli
piirtämistä ja maalaamistakin kohtaan.