Harmaa aamu

jona voi herätä hitaasti
(vaikka lapsi tuijottaa minua joka kerta
kun avaan silmäni),
keittää hiljaisuuskahvit,
juoda sitten hetken päästä,
virkata ensin tovi, ajatella,
avata parvekkeen ovi,
päästää raikas ilma ja lintujen laulu sisälle,
availla nukkuvien lasten huoneen ovia
kuitenkaan herättämättä heitä.

Rauhassa, pesässä.
Harmaa aamu, vapaus.

Ompelimosta hei!

Kaffetauko meneillään.
Olen onnistunut saamaan
positiivisen ompelupuuskan päälle!
Keveitä, nopeita kesäriepuja tehtailen innokkaasti.

Kahvikuppini on rakas.
Olen vasta ottanut sen käyttöön,
yhtäkkiä sen muistin,
vaikka on vuosikaudet ollut esillä, koristeena hyllyssä.
Se on peräisin Venetsiasta.
Eräästä kahvilasta jäi käteen,
uudenvuodenaattona noin 20 vuotta sitten.
Lempikuppi juuri nyt.

Menen jatkamaan, moi!

Taikojaan

tarjoili arki tänään, suloisesti yllättäin.
Raskaan, synkeän alkuviikon
jälkeen tuli aurinko!
Tulin töistä,
söin miehen parhainta lihakastiketta,
ilmoitin lapsille, että helle tuli takaisin,mennään uimaan!
Lähdettiin viivana.
Polun päässä odotti raikas järvi,
sateesta vielä kostea rantahiekka.
Viileä vesi, menin vaikka palelin.

Ehdittiin olla hetki auringon alla,
sitten alkoi vesipisaroitten upea
sadetanssi hiljaisen vedenpinnan päällä!
Voi ihmettä miten olikin kaunista!
Lumouduin täysin,
kuin olisi ollut piristykseksi tarkoitettu.
Pisaratanssi vedessä meidän ympärillä!

Metsäpolun varressa vanamoita.
Hiljaa huhuilivat, että huomaisin.
Lisää kauneutta,
huumaavaa tuoksua,
ihan taikaa tänään.

Hetki

hiljaisin,
kesällä kerran

Enkä ollut valmis ollenkaan

tähän maanantaihin, arkeen,
en ollenkaan.
Kädet jäivät ompeluksiin,
mieli veteen,
ajatus kirmasi jo vapauden teitä, helmat heiluen.
Arki pamahti silmille kuitenkin, säälimättä.
Kipitin perässä, mutta hukassa.


Kunnes huomasin pilvet.

Tänään sellaiset pilven pallerot, hahtuvaiset, höttöset,
tulivat ihan lähelle
kuin silittelemään.
Ihan melkein yletin koskemaan.
Niitä oli paljon, kaikkialla, ympärillä,
niin hassuina,
etten enää sitten muuta jaksanut ajatellakaan.

Kesäpolku

on metsäinen, kielojen ja mustikanvarpujen,
metsätähtienkin.
On oltava tarkkana, ettei kompastu puiden juuriin.
Me tunnemme polun jo niin hyvin,
että osataan varoa.
Polun päässä siintää vesi.
Usein hiljainen ranta, pieni ja lempeä,
hiekkaa varpaitten alla.
Ei siellä hienouksia ole,
mutta pukukopit, laituri ja hyvä vesi,
ne riittävät meille hyvinkin.

Viikko sitten mentiin ekaa kertaa tänä kesänä.
Minäkin hyppäsin veteen,
kylmäkammoinen vesipelkuri!
Se oli ihanaa, niin tänä aamunakin,
ja nyt jo niin lämmintä.
Viime kesänä totuin veteen.
Tänä kesänä aion tehdä siitä tarpeen.
Uiminen tekisi hyvää talvellakin.

Siellä kesäpolun päässä on vapaus ja onni,
arkiunohdus ja rauha.
Kuin lomalla, vaikkei vielä olekaan.
Siellä voi uida silmät kiinni,
leikkiä kalaa,
löytää aarrekiven.
Olla kaukana.

Pidettiin palaveria

parvekkeella, koko perhe kasassa,
kaikki hyvin.
Suunniteltiin matkaa,
päivitettiin kuulumiset,
testattiin aurinkolasit ja naurettiin.
Pienin nukahti huoneensa lattialle,
parvekkeen viereen.

Parvekkeella on nyt ilo viettää aikaa,
pappa teki meille mahtavat penkit ja pöydän,
ollaan hurjan kiitollisia niistä.

Kuvan pihaan terveisiä,
kiitoksia menneestä viikosta,
tyttö on niin tyytyväinen ja onnellinen!