Ritva! Sinä kysyit mitä ominaisuutta arvostan itsessäni ja minkä toivoisin vahvistuvan.
Arvostan ehkä eniten aitoutta, sitä, että olen mikä olen, muusta viis. Se on toki iän mukana tullutta, hiljaksiin vahvistunutta, mutta olen hirmuisen helpottunut sen olemassaolosta. Se on myös tuonut mukanaan luovaa intoa, sellaista hetkeen tarttumista ja hetkestä taikomista.
Toivoisin selkärankani vahvistuvan. Että jaksaisin opetella, perehtyä, kokeilla, saattaa loppuun paremmin kuin tällä hetkellä. Sitä harjoittelen.
Kysyit myös, onko minulla jotain kokemusta, joka olisi muuttanut ratkaisevasti aiempaa käsitystäni. Tämä on vaikea, tiedätkö, olen pitkin viikkoa mietiskellyt tätä kysymystä. Vahvimpana nousi mieleen se, että olen ollut aina sosiaalinen tyyppi, viihtynyt porukoissa,
halunnut ihmisiä ympärilleni, "Satun voi viedä minne tahansa, se on aina tyytyväinen" sanoi minusta aikoinaan yksi ystävä. Ei taida sanoa enää. Olen käynyt avioeron läpi. Yksinollessani kärjistyi tämä tarve saada seuraa, ihmisä ympärille, olla koko ajan jotain seuraelämää meneillään. Kun tapasin mieheni, asetuin ja opin paljon uutta. Olen löytänyt itseni, sen aitouden, mistä tuolla aiemmin puhuin. On hyvä olla kaksin, perheenä ja välillä yksinkin. Kohdata oma itse, ihan hiljaa. Nyt useimmiten valitsen oman rauhan ennemmin kuin seuraelämän. Ääripää ehkä tämäkin, mutta nyt näin. Sosiaalinen olen toki yhä, sitä työpäiväni ovat täynnä. Tasapaino löytyy sitten siitä rauhasta. Kiitos Ritva, sait minut pohtimaan itseäni!
Maria! Sinä kysyit, voisitko sinä oppia virkkaamaan neliön, osaisinko minä neuvoa. Ja että uskonko ihmeisiin...
Maria, olen aivan varma, että oppisit neliön virkkauksen! Ja jos se todella olisi ihme, niin kyllä, uskoni ihmeisiin vain vahvistuisi! :) Taitaisin minä osata sinua neuvoakin. Voitaisiin sitten ihmetellä yhdessä!
himalainen! Sinä halusit tietää, mikä oli kivoin asia, mikä tuli vastaan opiskelujen aloitusviikolla, sellainen, mikä inspiroi minua paljon ja toi intoa.
Paljon asiaa tuli viikon aikana, pää oli aika sekaisin, vieläkin yritän hahmottaa, että missä mennään... :) hidas kun olen. Etana suorastaan. No mutta, minua pelotti ne murina-harjoitukset ja sellaiset, missä piti kertoa ja eläytyä ja tehdä hulluja asioita, mutta sitten se olikin hauskaa ja vapauttavaa ja ennenkaikkea uutta minulle, sellaista, mistä selvisinkin hengissä ja nauraen. Se oli varmaankin kaikista kivointa. Ja sellainen tehtävä saatiin, että pitää keksiä oma heimo, se inspiroi minua aika kovinkin parhaillaan. Niin ja kaikkien niiden kädentyö-aineiden lista, mikä opetussuunnitelmassa on!
jatkuu...
