Tarinat

työn tukena,

kirjoittanut Merja Mäkisalo-Ropponen.

Iltalukemisena täällä nyt

ja kunhan olen saanut luettua,

kirjoitan siitä reaktioesseen.

Hyvä valinta, kiinnostava kirja 

tarinoiden ja tarinallisuuden merkityksestä

ihmisten kohtaamisessa ja ymmärryksessä.

Helmenä tälle päivälle

ja kirjan lukemisen hyväksi tueksi oli luento

narratiivisesta lähestymistavasta ohjaukseen.

Tämä kaikki puhuttelee minua tarinassani.

Täällä toisaalla

koulumaailmassa vietän tämän viikon.

 Nautin opinnoista.

Sekoilen tehtäväkasani kanssa.

Nauran ystävien seurassa hilpeänä.

J ä n n i t ä n  h ä i t ä.

Ajatukset kotona-täällä-kotona.

Eilen minut yllätettiin kuohuviinillä,

hyvällä ruualla ja ihastuttavalla seuralla.

Niin paljon kaikkea hyvää

tämän jännityksen seuralaisena.

Onnekas olen.

Koti

on nyt ojennettu sellaiseen kuosiin,

että huomenna voi juhlia!

Perinteisesti juhlistamme kotikolon suojissa

syyspäiväntasausta

ja tällä kertaa kesää muistellen.

Kun kurkkaan viime vuotista juhlaa,

olen vähän ihmeissäni.

Näyttää niin pimeältä, niin syvältä syksyltä.

Nyt minusta ei tunnu vielä ollenkaan siltä.

Tuntuu, että valo on tässä vielä,

lämminkin, sateesta huolimatta.

Kuin vielä kesä olisi, loppusuoralla kuitenkin.

Ehkä en ole ehtinyt miettiä pimeää,

sillä kun katson ulos, niin onhan siellä jo,

vahva pimeys.

Minulla on kuitenkin valo-olo

ja olen niin onnellinen siitä.

Syyspäiväntasaus on ollut minulle aina tärkeä,

juhlan paikka,

taitekohta,

sukellus syksyn salaisiin tunnelmiin.

Ihanaa aikaa.

 

Punainen

on ajatusteni väri tällä hetkellä.

Näistäkin punaisista olisi vaikka koruksi juhlaan,

eikö vaan?

Tänään levoton olo,

harhaileva ajatus.

Olkoon tilapäistä,

palatkoon tyyneys huomiseksi, kiitos.

Tänään olen

täytetty 

metsävoimalla.

Tunnelmaharmaus

tässä maailmassa nyt.

Syyssade, tuulen tuiske,

maanantai ja jauhelihakeitto.

Pesiytyisin, mökkiytyisin

vällyihin, kotinurkkiin, villoihin

jos vain voisin.

Keittäisin kaakaota, lukisin keskeneräistä laivamatkaa,

torkkuisin, sulautuisin harmauteen.

Mutta koska mulla on pari pikku hommaa 

tällekin viikolle tässä tarjolla,

ja koska tytär piirsi mulle ihanista ihanimman piirroksen,

niin taidanpa pysytellä jalkeilla,

ehkäpä jopa vähän jalat irti maastakin,

pää pilviä hipoen.

Tule sinäkin!

Kotipäivä

jolloin juon pieniä kupillisia kahvia,

mutta hitaasti ja paljon.

Ajatukset kolmen viikon päässä.

Kirjoitan muistilistoja,

selaan vanhoja muistiinpanoja,

leikkelen papereita, nauhoja,

tilaan kuvia ja mietin mitä vielä pitäisi

metsästä hakea. 

Pientä ja ihanaa, tämä tunne tästä kaikesta.

Enkä tänään ajattele, ainakaan nyt heti, sitä,

mitä kaikkea muuta nämä viikot tulevat sisältämään.