Aamukävelylle

lähdin sunnuntaina,
kaikessa siinä kiireettömässä rauhassa,
minkä itselleni valitsin.
Kameran otin seurakseni
ja hiljaksiin eteenpäin hissuttelin.
Kaunista tuli vastaan.

Ja katsokaa mitä lopuksi tapasin,
ihan keskellä kaupunkia!

Varastin hetken itselleni

luovuin hilpeästä humalasta,
villistä tanssista,
ajoin kotiin vihreää mutkaista metsätietä,
hämärtyvässä sateessa.
Juhlin alkuillan ystävää,
mutta kaipasin myös hiljaista hetkeä.

Kotona hiljaisuus,
perhe maailmalla.
Olen kai vanha,
erakoksi muuttumassa,
katoan metsiin tai pakenen vuorille.

Paljon sosiaalista elämää
on tähän viikkoon mahtunut,
virkistäviä tapaamisia,
hillitöntä naurua, ihania ihmisiä.
Onnellinen siitä
ja myös tästä omasta hetkestä.

Ehkä en olekaan liian vanha.
Taidankin olla
tarpeeksi vanha
huomaamaan itseni
ja omat tarpeeni.

Pelto puut taivas

niissä asuu
mielenrauha.

Viime viikolla löysin tytön kanssa
ihanan rauhoittumispaikan,
vettäkin siellä oli
kaiken mielenrauhan ympärillä,
oli helle ja ukkonen kumisi taivaan takana.

Pitää herätä joku aamu aiemmin
ja käydä hakemassa mielenrauha
ennen päivän puuhia.

Raikkautta

näissä päivissä,
kun vain ehtisi ympärilleen
kunnolla katsella.

Vilinä viikko
minulla meneillään.
Koitan pysyä perässä,
vaikka tekisi mieli jäädä
paikoilleen nuuhkimaan kesää.

Jälkeen tanssien

kaksi jännityksenlaukaisemaa tanssityttöä,
ruusun tuoksua
ja ne tanssikahvit.
Innostuin leipomaan aamusella
mokkapaloja ja sämpylöitä,
niin että sämpylätaikina tursusi
villinä yltympäriinsä,
nyt sitä läiskänä keittiön ikkunassakin.
Lähtee helpommin pois
kun kuivana rapsuttelee,
jos jouluun mennessä olisi kuivunut.
Toisaalta ajattelen, että onhan se
muisto tanssikahveista,
niinkuin tyttö vastasi,
kun ketsupit poskessa iltapesujen jälkeen,
ne on muisto tästä päivästä.
Hieno asenne, sanoisin.

Asenne on kohdallaan myös hiphoppareilla.
Vei meikäläisen mukanaan täysin.
Iloista ja vauhdikasta,
hymyssä suin porukassa,
toisia kannustaen,
kaduilla tanssien,
hillitön meininki!
Jos en tanssimaan ala,
niin asenteen ottaisin kuitenkin, kiitos.
Hiphop töihin siis.

Tulihan lauantai

vaikkei millään meinannutkaan.
Oli tanssia,
kantelekonserttia,
ruokakaupan tyhjennystä,
kiukuttelua,
vesi- ja raekuuroja,
mylvivää ukkosta,
märät hiekkaiset varpaat
ja onnellinen tyttölapsi,
kun sai sateessa juosta pitkin puistoa.
"Itehän sanoit, että pitää virkistyä!"
tokaisi hän,
kun kitisin hetkellistä märkää kylmyyttä.
Niin sanoin.

Puskasta pihistin pikkuisen oksan
kotiin maljakkoon.
Ehkä se sade virkisti ilman.
Ainakin toi minulle lauantain.

Tein persikkatortun.
Meillä juodaan huomenna
tanssikahvit.

Onhan tärkeää

istahtaa ja miettiä,
kurkistella uusista ovista,
ehkä avata enemmänkin.