Ja minä kun luulin

että tämä viikko meni harakoille.
Voi, ei ollenkaan!
Kun ystävän vinkistä vähän listaa asioita,
että mihin oikeasti on viikon aika, energia ja mieli mennyt,
niin ikään kuin herää ja huomaa,
että hyvinhän tässä, oikeastaan ihan tosi hyvin.
Jokainen viikko ei voi sisältää kaikkea ja täydellä tarmolla.

Tämä lauantai on ollut aurinko.
Kaikin tavoin, niin että olo on
hailukan jälkeen vahvan keltainen.
Hailukka on tarpeen, ilman erityistä syytäkin,
silloin vain on alakulo, halu vetäytyä, olla hiljaa, karata luolaan.
Olenkohan ollut joskus mies, kun ymmärrän hyvin
luolaan pakenemistarpeen...

Tänään Cafe Salossa soitti The Rummunlyöjät
keskipäivän iloksi Juicen biisejä.
Poika rummuissa, mies kitaran kanssa solistina.
Me tytöt oltiin kuuntelemassa
ja suosittelen lämpimästi sekä kahvilaa että orkesteria!
Tämä kävi ihan hailukan olon musaterapiasta
ja joskus elämä vain on
suloista ja haikeaa.

Hailukka

olemisen tunne

Maata näkyvissä

jäät kiipeilevät joen laitamilla,
järvet siirtyvät pelloille.
Paperille ilmestyi akvarelli, yllätti sekin.

Ajatuksissa metsä,
arjessa valo,
käsissä keskeneräisiä,
toiveissa valmistakin.

Menen uniin,
annan veden viedä talvesta loputkin pois,
herään kevään tuoksuun.

Täällä kaikki hyvin

tänään sunnuntaina.
On ilo herätä aurinkoon!
Meillä juhlitaan tyttären synttäreitä,
menen tästä ja otan keittiön haltuuni.
Onneksi on pakasteleivonnaiset, jäätelökakkutoive
ja mummin rahkapullat.
Pizzat pyöräytän itse.
Mies oli hoitanut kodin boheemiin ojennukseen
minun opiskellessani kultaista leikkausta.

Kiitos ihastuttavista kommenteista edellisessä postauksessa,
olette ihanat aarteita.
Voikaa tekin hyvin,
muistakaa huomata kaunista!

Olen istunut alas

ja tehnyt päätöksiä.
Ensin toteamuksia,
miehen pienestä vinkistä
ja vähän omasta oivalluksestanikin,
sitten vapauttavia päätöksiä.

Niitä tarvitaan,
kun pää ei pysy vauhdissa mukana,
ajatus ei mahdu tekemisien sekaan
ja kun aamulla työmatkalla pysähtyy vihreisiin valoihin.
Silloin on aika istua alas.

Huomasin, etten riitä kaikkeen
ja päätin, ettei minun tarvitsekaan.
Jos on täydet päivät töissä ja kolmen lapsen äiti,
ei kaikki koulutehtävät vain millään
tule ajallaan valmiiksi.
Päätin tehdä myöhemmin.
Mielummin opettelen nauttimaan tehtävistä
kuin puurran otsa kireänä ja niskat jumissa.
Eikä minun tarvitse osata eikä oppia
kaikkea täydellisesti,
paljon vähempikin riittää.
Päätin opetella sitäkin.
Opiskelen vapaaehtoisesti
ja haluan tehdä sen eteen töitä iloisella mielellä.

Päätin myös sen,
että meillä on boheemi koti.
Eikö kuulostakin riemastuttavan vapauttavalta, sekin?!
Siis meillä ei enää vallitse kaaos
vaan täydellinen boheemius,
oih!

Maanantaille

sanoisin tällä kertaa NÖF
(kuten tyttäreni kommentoi ankeuksia).
Tykkään harmaasta ja vedestä ja arjesta,
mutta tänään kiusasivat meteli, hässäkkä ja epäreiluudet.
Mutta ei niistä enempää, menivät jo.

Keskityn kauniisiin ajatuksiin,
viehättäviin kuviin ja kuulen vain flyygelin sointia.
Niillä pääsee ankeuksien yläpuolelle,
korkeuksiin.
Voi vain hymyillen vilkutella hei!

Sunnuntaille

on paljon puuhaa, mutta sellaista mukavaa,
kotoista ja lempeää.
Tuntuu, että päivästä tulee pitkä ja hidas,
ilmakin on sellainen, harmaa peitto.

Ensin juon aamukahvit,
pistän rottingit kostumaan
ja pyykit koneeseen.
Eräs nukahti vielä sohvalle,
aika hiljaista on muutenkin.
Tänään ei tarvitse hoputtaa ketään mihinkään.