Maanantaina mietin

tuliko tämä päänsärky siitä, että hakkasin puolet päivästä päätäni seinään. Vai kenties siitä, että eräs psykologi sanoi kerran, että olen burn out-tavaraa. Hyvä, että sanoi, säästi minut väärältä valinnalta. Tänään ainakin olen siitä vakuuttunut.

Illalla oli Minun Pilatekseni. Poika jäi ei niin tyytyväisenä vahtimaan pikkusiskoja ja kun palasin kotiin, olivat molemmat tytöt naamat väärinä. Leikit eivät sujuneet. Toi teki sitä ja toi ei tehnyt sitä ja toi liikutti vaan sitä ja toi...jne. Vaikka pää särki, selvitin kaikki väärät naamat suoriksi, pojankin, ja tyynen rauhallisena. Oikein itsekin ihmettelin. Kiitos Pilates. Ei poistanut päänsärkyä, mutta toi kehoon tarpeellista tasapainoa.

Näin töistä tullessani miehen, joka käveli takaperin eteenpäin. Siis niinkun ihan oikeasti. Ei siinä sen kummempaa ollut, tulin vain kiinnittäneeksi huomiota. Käveli ihan reippaastikin, että jäin sitten miettimään, mikä jottei. Jos olisikin helpompaa edetä peruuttaen. Taidan kokeilla huomenna. Sen pään seinään hakkaamisen sijaan.

Tämän tytön aarteita osa 1

Äitini neuloma kaulahuivi nukelle
ja rintaneulat

Äitini ompelema huivi nukelle
ja kukkaro


Nyt kun ikää on jo neljäkymmentä
tällä tytöllä,
on aika muistella menneitä.
Paljon vanhoja juttuja on tallessa,
nuo rintakorutkin olen ottanut taas käyttöön
ja voi miten vanhat, raikkaat värit ilahduttavat!
Nyt omilla tytöillä leikeissä
minun vanhoja tavaroita,
nukenvaatteita,
kirjoja...

Olalla keikkuu

villainen laukkunen!

Lankana Novitan Tempo,
läpässä koristeena ympyräiset
vuorena musta puuvillakangas,
samaa olkahihnan sisällä,
jotta ei veny.
Läpän alla piilossa yksi iso ympyräinen,
leikkii nappia.

Seuraavaksi villasukat,
tuosta punaoranssiraitaisesta.

Näissä päivissä

on ollut rauhaa.
Vaikkakin on sairastettu,
tyttö ja minä.
Tänään herätellään itsemme
huomiseen arkeen.
Lempeästi.



Tyttö alkoi rakentamaan majaa.
Hyräilee ja toteaa sen olevan
helppoa heinäntekoa.

Oikea asenne, sanoisin.

Pyrytti silloinkin

kun poikani syntyi,
12 vuotta sitten.
Silloin , kun minusta tuli äiti.
Ei ole enää pieni
tuo poikaseni,
on jo paljon sellaista ilmassa,
mitä äiti ei ymmärrä.
Ettei toppahousuja voi enää käyttää,
eikä kunnon talvikenkiä.
Ei ole kylmä, kuulema.

Tumppuja olen kuitenkin saanut neuloa,
niistä poika tykkää.
Tulossa mustavalkoiset,
toiveen mukaiset.

Keltaisessa

tulppaanimajassa asuu kevätkeijuja, olen varma siitä. Ne ovat hentoisia, keveitä, vihreään vivahtavia kuulakkaita kaunokaisia, ihan ihan pieniä. Niin pieniä, ettei voi nähdä, mutta jos osaa olla ihan hiljaa, saattaa kuulla niiden iloisen kikatuksen, sellaisen, mikä karkaa keltaisen majan seinien raoista kohti kevättä... Ne houkuttelevat auringonsäteitä, valoa ja lämpöä lähemmäs, kujeilevat ja kutsuvat, kepeästi. Kiitän kevätkeijuja, onhan jo helmikuu!

Väitin kultapiiskua linnuksi. No, oikea vastaus olikin kasvi, tajusinkin sen hetikohta, en kuitenkaan ajoissa, pelimenestyksen kannalta huono juttu. Mutta onhan olemassa piisku-lintuja. Olen varma siitäkin. Pieniä nekin, piiskut, hohtavia, keveää kullanhehkua höyhenissä. On niitä, ainakin minulle.

Neljäs

Johanna haasteli minua viikko sitten...
Neljännen kansioni neljäs kuva
on vuoden 2007 keväältä.
Opiskelin vaatetusalaa ja
välillä otin tyttärenkin mukaan koululle.
Hän jaksoi istua pitkät tovit pöydän ääressä
enimmäkseen piirrellen,
välillä jotain pientä käsinommellenkin.
Voi, nyt tuli kaipuu...

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.

2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.

3. Selitä kuva.

4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.


Haastan Ninnun, Päivikin, Linnean ja Mimmin jatkamaan haastetta!