lauantai 8. tammikuuta 2011

Kirjoitin listan





kevään koulutöistä.
Siitä tuli...pitkä.
Eikä kaikkia tehtäviä ole vielä edes saatu.
Sain valmiiksi yhden raportin, kömpelön,
sellaisen, mikä taatusti pullistelee virheitä.
Että teksti väärin sijoitettua,
lähteet merkitty ihan miten sattuu,
otsikot väärin kohdistettuja...
Tiedäthän, sellaisia juttuja,
mitä täältä pilvilinnoista ei meinaa ollenkaan käsittää,
että pitäisi kirjoittaa jotenkin oikeissa raameissa.
Ja minähän tykkään kyllä kirjoittaa,
kun vauhtiin pääsen, ei raportti eikä essee
tule olemaan ylivoimainen juttu.
Ehkä vielä opin pysymään niissä raameissakin.

Niinitöitä olen nyt aloitellut,
pientä ja tunnustelevaa, mukavaa.
Uutta minulle, oletko sinä tehnyt?

Lisäksi olen pohtinut erilaisia ihmiskäsityksiä, arvomaailmaani,
ajatellut luovuutta,
sen löytämistä ja ylläpitämistä, käsillätekemisen tärkeyttä.
Olen koittanut löytää itsestäni esilläolijan,
sellaisen, joka ei hirmuisesti jännittäisi,
mutta se on vielä piilossa, pahus.

Paljon asiaa, mietittävää, luettavaa, tehtävää.
Mielenkiintoista kyllä, mutta haastavaa,
ennenkaikkea ajankäytön suhteen.
Jos oppisi tekemään silloin kun on sen aika,
löytäisi sellaisen hyvän rytmin.

Hain sitä tänään, rytmiä.
Niin että pitkän iltapäivän luin hyvää dekkaria,
talvivilttiini kääriytyneenä, kaikessa rauhassa.
Hyvä alku, eikö?
No, sen jälkeen kirjoitin sen pitkän listan.

Sitten tärkeä huomio!
Ensimmäiset keltaiset tulppaanini ostin loppiaiseksi.
Ovat valoksi
kun aurinko piilottelee.
Olen vähän hupsu tulppaanien kanssa,
joku saattaa muistaakin, kuinka paljon niitä viime keväänä kuvasin.
Koitan nyt vähän hillitä.
Hakea rytmiä siihenkin hommaan.



10 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Dekkari tai mikä tahansa hyvä kirja on ehdottomasti paikallaan tulevan kevään tehtävien listaamisen jälkeen. Tsemppiä ja voimia koulutehtäviin! Minunkin pitäisi kirjoittaa lukujärjestys itselleni kevätkauden työtehtäviin. Sitä ennen taidan kuitenkin tarttua hetkeksi kirjaan ja sen jälkeen luvassa taitaa olla lumiukkojen tekoa. :)

Tulppaanit ovat lempikukkiani. Voit siis arvata, kuinka nautin kuvistasi!

Pikkusisko kirjoitti...

Minäkin muka aamulla sängyssä maatessani mielessäni listasin asioita, jotka teen tänään. Nyt en onneksi muista, mitä aioin tehdä! :) Tuo niinijuttu on ihan kokeilematon asia, mutta sievältä näyttävät sinun niinitunnustelusi.

Kirjailijatar kirjoitti...

Jännää, miten joulun jälkeen tulppaanit tuovat heti jotenkin keväisen olon.

Minä listaan myös toisinaan asioita, jotten unohtaisi niitä. Erityisesti töissä on pakko välillä tehdä listoja, kun tuntuu ettei pääparka muista millään asioita.

Stressitöntä vuoden alkua sinne :)

Linnea kirjoitti...

Listat ovat hyviä. Rytmittävät.
Muista listata myös saavutuksia, ei pelkkiä töitä ja velvollisuuksia :-)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Ritva kirjoitti...

raamit on hyvä opetella, niin ne voi sit jättää vaikka seinälle roikkumaan ;)
joskus ajattelin sen niin, että kohtuuttomuutta voi ja tulee harjoittaa rajojen, raamien sisäpuolella. jonkinlainen hallittu kaaos.
pidän tolkuttomasti tolkuttomasta määrästä tolkuttoman hyviä tulpaanikuviasi, raameilla tai ilman!

Jokke kirjoitti...

Niini on ihana, just tänään punoin ja kaislasta kans!

Prisca kirjoitti...

Voi oikein kauhistuttaa tuo raameissa pysyminen... Mutta sekin pitäisi oppia, jotta on sitten varaa taiteillakin... eikös se niin päin mene, että ensin teoria ja sitten kun osaa voi rikkoa sääntöjä. Minä tuppaan tekemään juuri toisin päin.

Huopamuori kirjoitti...

Minusta on uskomatonta, että kun tavoittelee raameissa pysymistä ja unohtaa ajan seurannan niin asiat vain sujuvat ja kaikelle oleelliselle jää aikaa.
Itsellä rauha, tekemisissä rauha.
Mietin kuumeisesti, mitä opiskelet.
Artesaaniksi?

Satu kirjoitti...

lumiomena! Ihanaa, siispä voin rauhassa kuvata ja laittaa tulppaaneja esille! ;) Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan huimasti, on aika sekava olo juuri nyt. Niin, ja aina löytyy hyvä syy tarttua kirjaan! Se on sitä pään ja sielun hoitoa,eikö?

Pikkusisko! Välillä onkin hyvä unohtaa listat ja kaikki pitäisi-asiat. Olen mestari siinä. Mun pikkiriikkiset niinikokeilut on aika säälittäviä, mutta se vähä mitäolen testannut, niin kivalta tuntuu. Palaan vielä asiaan niinen tiimoilta postauksen merkeissä.

Kirjailijatar! Kiitos, stressitön kuulostaa hirmu houkuttelevalta! Totta, tulppaanit tuovat kevään ja ulkona on myös ollut jotenki kevättuntu kun lumet sulaa. Vielä ei kuitenkaan tuoksu.

Linnea! Niin, totta, nautin kun listasta saa vetää yli valmiita, mutta jos tosiaan tekisi viereen ihan oman valmistuneet listan...tsemppaisiko enemmän? Kiitos samoin sinulle!

Satu kirjoitti...

Ritva! Olet kyllä oikeassa, onhan se niin. Ja tuleehan kirjallisissa töissäkin rutiinit, sitten kun pääsee kunnolla jyvälle. Pitkän tauon jälkeen on vähän pistänyt vastaan. :) Naurattaa, näen ne raamit seinällä killumassa! Ja haa, lisää tulppaanikannustusta, kohta käy sitten niin, että mulla on tulppaaniblogi :D

Jokke! Lainasin ihanan kaislanpunontakirjan, todella houkuttelevaa! Mitäs teit?

aurinko ja kuu! Heh, just niin. Mutta hyvä, että kuitenkin on tiedossa oikeat toimintatavat, ajattele jos ei ollenkaan tietäis! ;)

huopamuori! Kuulostaa aika luksukselta...osaisinkohan?

Opiskelen Hämeen ammattikorkeassa ohjaustoiminnan artenomiksi, työn ohessa.