torstai 28. lokakuuta 2010

Tätä aikaa elämme






tätä aikaa, kun valo karkaa.
Kaipaan sitä työpäivän jälkeen,
sillä totuin taas siihen, että käytän kameraa päivittäin.
Tällä viikolla en vielä lainkaan.
Luonnonvalo on kaunein, aidoin, rehellisin.
Toki kamera toimii muussakin valossa, kunhan taas tottuu.
Mutta nyt ne kipeimmät hetket menossa,
ne kun valo oikeasti karkaa
ja sen kaipuun tuntee koko kehossa.

Viime perjantaina lähdin iltapäivällä hämärähiippailulle.
Niin luulin, kunnes aurinko kuitenkin kurkisti.
Harmaan ja ruskean sijasta löysin
vielä huimia kesän sävyjä,
viimeisiä sinnikkäitä, suloisia.
Onnekas olin, sain vielä valoa, kauneutta talteen.
Samoissa puskissa törmäsin toiseenkin hiippailijaan.




6 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Totta joka sana. On niin hankala ottaa kuvia. En haluaisi käyttää salamaa, mutta luonnonvalon puutteessa on joskus pakko turvautua siihen. Arkisin tulee kuvattua vain vähän. Valoisaa viikonloppua!

pikkujutut kirjoitti...

Samaa mieltä mutta minut tämä pimeys kaataa kohta täysin.En ollut mitenkään valmistautunut pimeään aikaan ja pakko myöntää, että en edes muistanut miten pimeää voi olla..

Nyt jokainen vähänkin valoisa päivä menee energian keräämiseen siisä toivottelen aurinkoista viikonloppua ( en tiedä mitä säätiedoitus lupaa :)).

Inkivääri kirjoitti...

Ihania kuvia:) Suren toisten puolesta sitä, että viikolla suurin osa valoisasta ajasta menee töissä. Huomaan itsestäni kuinka suuri merkitys on sillä, että saa olla valoisaan aikaan ulkona ympäri vuoden, oikea valo voimaannuttaa. Vaikka nukun silti talviaikaan enemmän kuin kesällä:)

Lankastia kirjoitti...

Yllätyksenä pimeys hiipii. Lähdin valoisaan aikaan kylille, enkä muistanut otsalamppua.. (Heijastimia kyllä oli.) Kotimatkaa pyöräillessä tunne alkoi olla jokseenkin epämiellyttävä, koska en enää tiennyt ajanko tiellä vai kohta jo ojassa. En nähnyt juuri mitään. Oli pakko taluttaa loppumatka, pimeys oli niin mustaa.

elinam kirjoitti...

Ja kohta on vielä mustempaa..pöh. En tykkää minäkään. Mahtava yllätys pusikossa, tuo hiippailija :)

Satu kirjoitti...

lumiomena!Kiitos! Minäkään en tykkää salamaa käyttää...kaipa siihen taas vaan sopeuduttava. Onnellista talviaika sinulle!

pikkujutut! Pimeydellä on kyllä huima voima. Mulle viime syksy oli hankala, nyt olen päättänyt, että mua ei nujerreta. Toivon sulle valohetkiä, paljon!

Inkivääri! Kiitos!:) Kyllä, se ahdistaa, että pimeys vaanii aamulla mennessä sekä illalla palatessa. Onneksi joskus lyhyempiäkin päiviä. Ja totta, unen tarve kasvaa. Mulle kelpaisi kunnon talviunet!

Lankastia! Huh, tuota ei kaupunkilainen osaa edes ajatella. Heijastimet ovat kyllä kovasti tarpeen sekä pyörän lamput. Autoilu on ikävää pimeällä...

elinam! Hiippailija oli ihan yhtä ylläri mulle kuin minä sille! :D Täytynee alkaa hakea väriä ympärille, ettei musta syö kokonaan...