keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Ajatus ehtii loppuun asti






näissä päivissä, kun kotona sairastelen,
lopunkin viikon.
Ehdin päättää lauseet, löytää punaisen langan,
miettiä ajatukset oikeille poluilleen.
Edes vähän, kuvittelen.
Jos löytäisin siivetkin haaveilleni,
ja lempeää ilmaa siipien alle.

Aamulla katselin lintuja.
Näytti ensin hässäkältä se niiden touhu,
villiä menoa ees taas.
Pala palalta kuitenkin lähtivät eteenpäin, lentoon kauaksi.
Taisi se ollakin järjestelmällistä ja harkittua hässäkkää.
Kaikki pääsivät matkaan mukaan,
jokainen omalla vuorollaan.

Hässäkkä päässäkin voi olla järjesteltävissä.
Kun on aika sille.

Tyttö meni eilen sänkyynsä eskarista tultuaan.
Huuteli, että menen ajattelemaan.
Kävin kurkkaamassa, kun hiljaisuus vain jatkui.
Oli nukahtanut peitto leuassa asti ja nalle poskella.
Viisas tyttö.
Ajattelukin tarvitsee välillä unta.





5 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Ajatteleminen osaa olla todella uuvuttavaa ja eskarilaisella ajatuksia takuulla riittää.

Sinulle toivotan pikaista paranemista ja toivon siivet haaveittesi alle. Juuret ja siivet ovat ne, jota elämässä tarvitaan.

Satu kirjoitti...

lumiomena! Kiitos sinulle! Kyllä oikeassa oletkin, juurilla ja siivillä on käyttöä! Ja nuo eskarilaisen ajatukset ja elo, voi että, niistä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjallisen melkein joka päivä :) Onneksi untakin riittää!

Maria kirjoitti...

Luin tämän eilen ja luin tänään.ja oloni tuli niin hyväksi ja myhäileväksi !kiitos satu.

Pikkusisko kirjoitti...

Ehdottomasti enemmän tarvittaisiin hetkiä, jolloin ajatus ehtii loppuun asti. Paranemisia sinulle!

Satu kirjoitti...

Maria! Ihana kuulla, myhäilevä olo on oikein hyvä olo! :) Kiitos maria!

Pikkusisko! Olen ehdottoman samaa mieltä. Kiitos, ei tämä kurkku rauhotu lainkaan, olen ihan kypsänä täällä...