keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Tuulet puhuvat tänään


kyselemättä,
voimallisesti.
Pistävät puutkin puhumaan,
kuulen niiden kuiskeen,
kuulen tuulten vahvan soinnin.
Pyörittävät maailmaa,
lumia,
ajatuksia, kyselemättä.




Minulle on kuiskinut myös Paulo Coelhon
Alkemisti. Hitaasti, viivytellen, maistellen.
Kuiski unelmasta, omasta tiestä, merkeistä.
Kuiskeet jäävät mieleeni, voimistuakseen.


Näissä pakkasissa ja näissä tuulissa pitäisi
saada käpertyä lämpöiseen turvaan, nukkua
kevään viherrykseen asti. Alan olla umpijäässä.

Pyörittelimme tyttöjen kanssa sämpylöitä,
paistuvat uunissa. Iltapalaksi kera lämpimän
kaakaon. Sitten unille.



6 kommenttia:

Lissu kirjoitti...

Tuulet ravistelivat iltapàivàllà puista lumipaakkuja. Jànnàn nàkòistà vasten kirkasta auringonpaistetta. Odotan jo kevàttà. Tykkààn Coelhosta. Silti hànen uusin - Voittaja on yksin - oli rankkaa luettavaa verrattuna edellisiin. En oikein osaa sanoa, tykkàsinkò siità vai en.

Lankastia kirjoitti...

Metsässä oli mahtavan hienoa, kun tuuli pudotteli lumia puista.
Mutta umpijäässä, juu. Nämä liki 30 yöpakkaset on ikäviä.. Eilen oli pakko pukea toppatakki päälle..sisällä. Onneksi on luvattu lauhtuvaa!

kata kirjoitti...

Juu kyllä siperia opettaa...
kahdet villasukat jalassa just pärjää meidänkin huushollissa, vanhassa talossa kun ilmastointi toimii:)
Minäkin leivoin tänään vesirinkilöitä, eilen sämpylöitä ja pullaa. Välillä taas menee kuukausia ettei tule leivottua oikein mitään. Inspiraatio-laji tuo leipominen, niinkuin moni muukin asia.

Ritva kirjoitti...

siperiapa hyvinkin!
villaa ylle :)
ja alle
ei muu auta.

Irmeli kirjoitti...

Jo vain tässä kevättä odotellaan, kylmä ja viima alkavat jo riittää. Vaikka toki kaunista on... mutta aikansa kutakin.

Mirka kirjoitti...

juu, sisuskalujakin pakastaa jo. saa riittää. tuoreet sämpylät kuulostaa aikasta namilta!