perjantai 15. tammikuuta 2010

Tasapaino






elämässä,
ajatuksissa,
tekemisessä,
arjen hetkissä
ja vapaalla,
sen perään huhuilen.

En sano,
etteikö vuoristorataakin tarvittaisi,
villejä aatoksia
ja vallatonta menoa,
kyllä sitäkin haluan.

Mutta nyt eniten tarvetta
tasapainolle.
Ettei mieli karkailisi
ilman hallintaa
ja pää olisi niin täynnä,
ettei kroppa pysy perässä.
Välillä tunnen sen,
tasapainon.
Se on riemullista,
vapauttavaa.

Kuuluuko nelikymppisen päähän
nämä ajatukset?



16 kommenttia:

Minttumaari kirjoitti...

Minun ajatuksiini ainakin :) mukavaa kuulla, että sinunkin.

Mielen hallintaa ajoittaisen arkikaaoksen keskellä. Niin että etenisin hitaasti, hetkittäisestä kauneudesta nautiskellen, vaikka ympärillä kaikki ajaa satasta.

Pikkusisko kirjoitti...

Kuuluu, kuuluu. Ettei olisi peräti osa neljänkympin kriisiä. ;) Tasapainoista viikonloppua!

Prisca kirjoitti...

Kuuluu!
Juurikin!
Ja ihanat kuvat!

Kirjailijatar kirjoitti...

Tasapaino on ihana olotila :) Ja nuo ajatukset kuuluvat varmasti neljänkympinkriisiin.

Päivikki kirjoitti...

kuuluu se!
Ja melkein tulee nyt itku,
sinä se sitten osaat. Snif!

tuike kirjoitti...

Kuuluu. Ja viiskymppisenkin.

Mukavaa viikonloppua!

Satu kirjoitti...

Neljänkympinkriiseistä en mene sanomaan mitään, mutta veikkaisin elämäntilannetta ja tätä vuoden aikaan, ei talvella sovi liikoja hötkyillä.
Vapauttavan riemullinen tasapaino kuulostaa juuri siltä, mitä kohden voisi elämänsuuntaansa ohjata :)

Satu kirjoitti...

Minntumaari! Voi, lohdullista! Juuri tuota, ja sitä, että ajatukset olisivat joskus tasaisia, eivätkä kieppuisi ylösalas...voi tätä naisen eloa!

Pikkusisko! Niin. Tuota juuri pelkäsin. Kriisi. Toisaalta helpotuskin! :) Kiitos, tasapainoittelen ahkerasti! Inspiroivaa viikonloppua sulle!

aurinko ja kuu! Huh! en ole ainoa, huomaan! Kiitos, sinä ihana!

Kirjailijatar! On se, täydellinen, vapaa, leijuva! Ja aika harvinainen...:) Mutta sitä sitten vaan metsästämään. Täytyy löytää omat keinot sen saavuttamiseen.

Päivikki! Kiitos sinä siellä! Älä itke, ystäväinen! Nauretaan yhdessä tälle kaikelle vuoristoradalle!

Tuike! Oooh...ei siis loppua tiedossa...vai jalostuuko ajattelu vuosikymmenten myötä...tasapainokin käsitteenä kehittyy...hm...Kaikkea hyvää sinunkin viikonloppuusi!

Satu! Eikö! On vaan niin hakusessa, mutta täytyy alkaa oikein keskittymään asiaan, kunnolla.

irene kirjoitti...

Kyllä kuuluu. =9) Mä muistan oman 40-vuotis vuoden. olin töissä vanhainkodissa. Menin töihin itkien ja tulin takaisin itkien sentakia, kun ajattelin ettei mulla oo aikaa, ku 40-vuotta ja sitten mä oon itte vanhainkodissa heikossa hapessa. Se tuntui niin surulliselta, että nostatti vedet silmiin.

Lankastia kirjoitti...

Jäin katselemaan noita kahta kuvaa pitkäksi aikaa: niistä kaikuu sellaista zeniläistä yksinkertaisuutta..tasapainoa.

Uskon siihen, että kun ihminen kaipaa tasapainoa, ja alkaa etsiä ja kiinnittää huomionsa tasapainoon, niin vähitellen ympärille ja mieleen tulee yhä enemmän tasapainoa. Sie oot jo hyvässä vauhdissa!!

pilvikki kirjoitti...

:DDD
Ne kuuluvat juuri sinne nelikymppisen päähän!

himalainen kirjoitti...

Ehkä eniten yritän nyt etsiä juuri tuota tasapainoa. En yhtään tiedä, miten sen löytäisi, mutta ehkä paloja siitä voi olla jo löytynyt, tiedostamattakin ja sitten kun paloja on tarpeeksi, ymmärtää jo jotain, vähän.

Tuossa yläkuvassa on kyllä minustakin sellaista harmoniaa, kun liike on hetkeksi pysähtynyt. Kaunis kuva.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, kun osaisinkin sanoa jotakin viisasta, mutta en. Nuorempana en uskalla myöskään sanoa nelikymppisen ajatuksista mitään. ;-) Toivon - ja uskon - että voit kuitenkin löytää levollisen rauhan ja ilon, jos saat keskittyä siihen, mikä elämässä(si) on todella tärkeää. Toivottavasti myöskään työsi ja elämän mahdolliset murheet eivät kuormittaisi Sinua liiaksi, saisit raivattua kalenteriisi tyhjää tilaa, kulkea luonnossa, nauttia hiljaisuudesta ja levätä.

Sari

Linnea kirjoitti...

Taitaa ne kuulua... ;-)
Olen huomannut, että ainakin tässä päässä noita ajatuksia on liikkeellä.

Mirva kirjoitti...

En ole nelikymppinen, mutta minun päässäni on ollut viime aikoina hyvin samanlaisia ajatuksia. Ehkä ne kuuluvat naiseuteen, ja varsinkin äitinä olemiseen? Kauniita kuvia, mahtavasti tuo höyrykin tuossa toisessa.

Satu kirjoitti...

Irene! Juuri tuo ajatus, ettei ole aikaa...iiks...Kyllä kyyneleet välillä roiskuu täälläkin, vaikken vanhainkodissa työskentelekään...

Lankastia! Kiitos sinulle, minäkin uskon, että hiljaksiin ja kun itse muistaa välillä rauhoittua ja etsiä sitä tasapainon tunnetta (muutenkin kuin syömällä liikaa laskiaispullia!), niin hyvä tulee. Mukava kuulla, että kuvat pysäyttivät!

Taru! Helpottavaa kuulla!

Himalainen! kiitos! Niin, jo se, että pysähtyy ja miettii ja haluaa, sekin on jo palanen.

Sari! Kiitos, sanot ja toivot niin kauniisti! Olen täällä hiljaa kiitollisena! :)

Linnea! On niin helpottavaa, ettei ole ainoa. Että ymmärrystä on ympärillä, kanssasisko! :)

Mimmi! kiitos! :) Niin, olet varmasti oikeassa tuosta naiseudesta ja äitiydestäkin. Onhan tätä levottomuutta aina ollut, se jotenkin elää ja muuttaa muotoaan, syvenee. Niin kai kuuluu. Luotetaan siihen! :)