keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Parhaani teen





jotta kaikki hommani hoituisivat.
Se vaan ei tahdo riittää, se parhaansa tekeminen.
Aikapula vaivaa,
monia asioita täytyy vaan heivata yli laidan,
ei ehdi, vaikka haluaisi.
Kouluhommatkin tykkäisin hoitaa huolella,
mutta aika riekaleista sekin.
Huomaan kyllä sen, että olen kiintynyt opiskeluun,
niin jo, ettei siitä hevillä päästä irti.
Sillä tavalla kuitenkin levollinen olo,
vaikka tekemättömien vuori kasvaakin koko ajan.

Toki tämä vuodenaikakin verottaa,
jouluasiatkin vievät jo osan ajatuksista ja ajasta.
Juhlaa tulossa,
rientoja moniin suuntiin.
Energiaa siis tarvitaan, jotta pärjäisi vähemmällä yöunella,
jotta ehtisi lukea ja kirjoittaa,
miettiä taidetta, kulttuuria ja hyvinvointia.

Sitten synkimmässä ajanpuutteentuskassa
tupsahtaa postista yllätysperhonen.
Sellainen kortti missä kauniita sanoja,
sellaisia, että omatkin siivet havahtuvat horroksesta
ja saattavat taas uskoakin,
että kyllä tässä vaan jaksetaan ja ehditään.
Hyvällä mielellä pötkii pitkälle.



10 kommenttia:

kata kirjoitti...

Minäkin sain yhtenä päivänä sellaisen kortin...siitä vielä kiitos!
Alimmainen kuva on ihanista ihanin.Kuvistasi ei kiirettä huomaa! Kynttilänvaloa aamuusi toivottelen...

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Parhaansa tekeminen on tarpeeksi, mutta toivon sinulle myös rauhaisia suvantohetkiä, kynttilöiden loistetta ja tilkkasta viiniä marraskuun loppuun. Toivottavasti viimeistään joulu tuo tauon kiireistä. Tuttuja ovat mietteesi minullekin.

Paula kirjoitti...

Kauniit kuvat.

Samaa toivotan lumiomenan kanssa. Kiirevyörymän jälkeen useasti huomaa että parhaansa tekeminen riittikin vallan hyvin vaikka epätoivon hetkinä kuvittelee ettei edes ole enää mitään mistä ammentaa. Itse huomaan olevani ylikierroksilla kun jo pienistäkin pienimmät asiat stressaa. Kun jo suihkussakäyntikin vie muka liikaa aikaa. Silloin on aika pysähtyä sen viinitilkkasen kera :)

stellina kirjoitti...

Muru, mitä opiskelet?
Jouluksi kotiin...
<3

Linnea kirjoitti...

Aikapula on kyllä raastavaa. Sitä on liikkeellä...
Pidä välillä puolen tunnin loma. Yksin vaikka kaiken keskellä.

Maria kirjoitti...

Ja se riittää ihan varmasti.Hyviä hetkiä myös tekemättömyyteen!
Voimaa jaksamiseen Satu♥

Kirjailijatar kirjoitti...

Minä en ehdi millään tehdä kaikkea mitä haluaisin. Suunnittelen, muttei aika millään riitä. Kaikki päivät venyvät iltaan ja sitten en jaksa mitään. Sinullekin voimia!

Päivikki kirjoitti...

Täällä myös kaikensorttisia paineita lähinnä työsaralla. Olen ollut vähän kehno tsemppaaja, sori!
Mutta ei kai meidän auta mennään joulua kohti sitä vauhtia kuin päivät meitä vie. Tehdään mitä keritään ja jätetään loput tekemättä. Eiköstä jookosta!

Satu kirjoitti...

kata! :) ole hyvä! Onneksi kuvista ei huomaa sitä kiirettä, tämä onkin mun pakopaikka, rauhan hetki, tänne talletan kiireettömät ajatukset ja kuvat. Kiitos sinä kultainen!

lumiomena! Lämmin kiitos, kyllä joulussa on sitten ne hiljaiset hetket, sen ajatuksen voimalla jaksaa. Kovasti paljon tekemistä, täytyy vain muistaa aina se, mikä on tärkeintä, ne läheiset. Ettei heitä työnnä sivuun kaiken juoksun lomassa. Sulle myös hiljaisia tunnelmahetkiä!

Paula! Kyllä, viinitilkkanen rauhoittaa kummasti, tosin tällä hetkellä mun kohdalla käy niin, että se nukuttaa, välittömästi. :D Kiitos sinulle!

stellina! Sinä! :D Kiva kuulla susta! Kiva, että koti kutsuu jouluksi! Pääsin opiskelemaan Hämeen ammattikorkeaan ohjaustoiminnan artenomiksi, työn ohella yritän suoriutua... Täällä juuri nytkin, kohta täytyy kirmata läsityömenetelmien tunnille... Voi hyvin! palaan asiaan!

Linnea! Puolen tunnin loma kuulostaa luksuskselta! Pidän ton mielessä, kiitos! :)

Maria! Kiitos Maria sanoistasi!

Päivikki! Näin tehdään, kiitos! Ja halaus! :) Nyt säntään oppitunnille!

Satu kirjoitti...

stellina! siis Käsityömenetelmien, ei läsi... :D