keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Juhlaa



on tämä joulukuun alku,
erityisesti tänä aamuna
tuntui niin pakahduttavalta...
Kaiken pimeän jälkeen aamu oli lumoava,
vaaleansinisellä pakkastaivaalla loisti keltainen täysikuu,
maailma oli valkean peitossa,
hyvin pärjättiin ilman luntakin,
silti näkymä ja tunne oli mahtava!
Ei ole pitkään aikaan ollut niin kaunista.

Juhlaa on joka aamu,
lapsilla kalenterinsa,
itselläkin onnellinen mieli.
Se, että ainakin kaksi vielä
uskoo tonttuihin ja toivelistoihin
ja joulupukkiin.
Vaikka kolmas piilottaakin kalenterinsa,
kun kavereita tulee kylään.

Juhlia on ehtinyt olla jo muutenkin.
Pienin sai olla Oravana päiväkodin joulujuhlan
hienossa metsäisessä näytelmässä.
Lasten itse keksimä tarina, niin hieno!
Isompi tyttö tanssi Luistelijana
baletin joulunäytöksessä,
ilolla ja kauniisti!





Vielä paljon juhlaa tiedossa...
koulujen joulujuhlat,
töissä oma joulujuhla,
miehen työpaikan joulujuhliin mennään
kuuntelemaan oppilaitten musisointia,
poikakin siellä bändinsä kanssa,
kummipojan kastejuhla...

Sitäpä tämä joulukuu.
Juhlaa.
Tänään olisin halunnut
pitää talvijuhlat.
Ehkä pidänkin,
tässä ja nyt!
Pysyköön sinivalkea pakkanen!



14 kommenttia:

Ritva kirjoitti...

kyllä kelpaa!

piristyin ihan, vaikka kello on jo vaikka mitä ja pimeä tahtoo viedä kaikki voimat päiväsaikaankin.

pyörähdyksiä vaan helmoihin!

vilukissi kirjoitti...

Jess! Runokirjan kuviahan sulla taas ja ajatuksia...

JaanaR kirjoitti...

Ihanaa tekstiä taas ja tunnelmaa. Kirpeä pakkasaamu täälläkin, vaikka lunta uupuukin...Juhlakuukautta vietetään meilläkin. Kuopuksen nimpparit ja synttärit sattuvat joulukuulle ja tietenkin joulu. Tämä joulunajan lapsi nimittääkin itseään joulufaniksi.

Syysleimu kirjoitti...

Voi pientä oravanpoikaa. Suloista! Meilläkin joulukuu juhlien aikaa, meillä osuu hurjasti syntymäpäiviä tähän kuuhun.

Iloista joulunodotusta sinulle!

Tirpana kirjoitti...

No niin tämä joulukuu on todellista juhlaa! Meidänki lapsilla yhteensä 7 eri juhlat.Kyllähän se vaatii myös aikamoista organisointia välillä.

Hei miksi täällä ei voi olla lunta? Edes vähän. Pakkasta on nyt ja maa huurteessa, mutta siinäpä se sitten onkin. Ei lunta ei.

Päivikki kirjoitti...

Nautitaan pakkasesta, sinestä ja heiluvista helmoista!
Runokirja, se sinun pitää julkaista!

pikkujutut kirjoitti...

Ihana juhlakuukausi.
Nauttikaa!

Prisca kirjoitti...

No onpa juhlaa teillä ja päiväkodin juhlakin jo.
Jännittäviä aikoja isoille ja pienille.
Minä pidän juhlista.

sade kirjoitti...

On kyllä nyt niin ihanaa kun tuli pakkaset. <3
Joulukuu on kyllä ihanaa aikaa. Mieli täynnä juhlaa, iloa, lämpöä, onnea, rakkautta, läheisyyttä... <3

Pikkusisko kirjoitti...

Yhtä juhlaa siis. Täälläkin paistoi tänään kuu ja aurinko, juhlaa sekin.

Mirva kirjoitti...

Onpa teillä ihanan juhlava joulukuu! Itsestä tuntuu ihan kummalliselta, kun tänä vuonna ei ole niitä kauneimpia joululauluja, pikkujouluja ja joulujuhlia, joita aiemmin on aina työn puolesta vietetty. Mutta menee tämä näinkin, kiire tulisi pienen lapsen kanssa kaikkiin ehtiä. Ja totta kyllä, nämä ihanan kuulaat pakkaskelit ovat oma juhlansa. Ihana kirjoitus, hyvä muistutus siitä, että arki voi olla juhlaa myös!

Lissu kirjoitti...

Onneksi tààllà Suomessa on kaikenlaisia juhlia nàin joulukuisena pimeànà aikana. Aion mennà entisen tyòpaikkani joulujuhlaan. Tàllà eràà itse vain istumaan ja nauttimaan toisten touhuilusta. Hyvàà itsenàisyyspàivàà - huomenna.

Satu kirjoitti...

Ritva! Kyllä helmat pyörähteleekin, vimmatusti! Olet niin oikeassa, pimeä imee mehut, huh. Ja nyt taas märkää ja mustaa. Siitä huolimatta, kauniita ajatuksia sinulle!

Vilukissi! Voi sua hassua! :) Kiitos, suloinen!

JaanaR! Oi kiitos!! Joulufani, mahtavaa! :)

Syysleimu! Niin, oli hän aikas luttana! Se on hyvä, että juhlaa riittää, tasapainoittaa tätä kiireen tuntua pienet juhlahetket mukavasti. Kiitos, sinulle myös odotuksen riemua!

Tirpana! Voi, toden totta, organisointia vaatii! Ja puhtaita juhlavaatteita ja tiukkaa kalenteria, että muistaa kaiken...Tytön hammaslääkärin jo unohdin, mutta se nyt ei olekaan juhlaa :D. Lunta haikailen minäkin, mutta märkyys valtasi taas maan. Juhlallisia hetkiä sinulle sinne!

Päivikki! Nautitaan, niin tehdään! Voi, sinäkin sitä mieltä?! Kieltämättä Vilukissin ehdotus on jäänyt päähäni kyllä pyörimään, helmat heiluen! :)

Pikkujutut! Kiitos, nautitaan! Kun muistaisi olla kiireilemättä. Aika loppuu kuitenkin kesken. :)

Aurinko ja kuu! Juu, oli jo viime viikolla se päiväkodin juhla, ja olen siitä iloinen, jotain jo juhlittu ja pois kalenterista! ja harrastuksetkin jäävät lomalle, sekin mukavaa.

Sade! Olet oikeassa. Pitää muistaa pysähtyä vaikka kiire onkin ja tajuton pimeys.

Pikkusisko! On se, kuu on ollut niin kiehtova nyt, enkä ole valvonut sen takia. Ja parina päivänä aurinko kurkisti hetken, lupaavaa!

Mimmi! Oi kiitos sinulle, minä tykkään sinun kauniista kirjoituksistasi myös! :) Kyllä, arkikin voi olla hohtoa, jos muistaa pysähtyä, eikä se aina ihan helppoa ole, Kun koko ajan mennään ja kotona vasta vähän ennen nukkumaanmenoa. Mutta jostain voimia irtoaa tässä pimeydessäkin, parin päivän pakkanen oli aika energialataus!

Satu kirjoitti...

Lissu! Sinä siellä, kiva kun olet kotomaassa! :) Kiitos samoin, huomenna taas syytä juhlaan! Ja nauti joulujuhlasta! :)