sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Pilvistä





pikkuhiljaa alemmas, viipyillen.
Huomenna astun arkeen.
Vaikka loma oli lyhyt,
on se ollut hyvä. Täynnä. Kesä. Lämmin. Koti.
Sellainen, että pilvissä olen saanut leijua, olla ja nukkua.
Tehdä omia tärkeitä.
Nähdä omia tärkeitä.
Kaikkea en ehtinyt, mutta niille on aika myöhemmin.

Lapset lähtivät jatkamaan lomaa toisaalle,
hiljaista kotia pidetään miehen kanssa tuleva viikko,
sen, mitä töiltä ehdimme.
Voidaan tehdä salaisia suunnitelmia iltahämärisssä,
sellaisia syksyisiä, kynttilänvalohaaveita.

Ystäväni loitsusi minua pysyttelemään tulevalla viikollakin
jalat maan pinnan yläpuolella.
Ja minähän tartun tähän loitsuun heti, oi kyllä! Kiitos J.
Olkoon loma loppu, olkoon arki edessä
(työ sekä iltaisin oikeasti, siis todellakin oikeasti,
on tartuttava rästikouluhommiin),
aion silti liidellä kesäpilvissä, se on varma.

Lomalla olen nähnyt paljon kaunista,
hassuja, kummia ja ihmeitäkin.
Erään saaren viertä meloi kaunis vanha nainen kanootillaan
niin hiljaa, keskittyneesti, niin lumoavasti.
Kuin mela ei olisi rikkonut veden pintaa lainkaan.
Siinä oli rauha.
Hetki, mikä jäi minuun.
Hämärällä yötiellä näin tinasotilaita.
Kyllä näin. Älä sitten usko.
Niin, ja eläimiä, siellä täällä,
piiloissa, ohimennen, hännänhipaisuna.
Meidän vanha kissakin.

Ja sitten se, kun seurasin parvekkeella pilviä,
että mitä ne kertoisivat tulevasta päivästä, ilmasta, tuulista.
Niin ihan yhtäkkiä
sieltä pilvistä leijui, laskeutui, villinäkin ehti pörrätä
yksinäinen sulka.
Ihme, että kamera oli vieressä,
ihme, että olin kerrankin nopea ja kerkesin napata kuvan.
Mutta sieltä pilvien keskeltä se siihen nenän eteen ilmestyi,
laskeutui maata kohden,
kunnes tuuli tarttui siihen ja tempaisi mukaansa kesätaivaalle.
Siinä oli taika.








Sovitaanko siis niin, että laskeudun vähän alemmas,
sopivasti, etten ihan pöljältä näytä huomenna tuolla arjessa,
että hommat hoituu edes sen noin 8 tunnin verran päivässä.
Niitten rästikouluhommien kanssa voin vielä vähän neuvotella,
että josko tuonnempana.
Sillä vielä on kesää jäljellä,
vielä on....

(anteeksi kovin vuolas teksti,
en ole vielä päässyt laskeutumisasentoon)







5 kommenttia:

piilomaja kirjoitti...

Vuolaus on iloni, ei tarvitse anteekseja.
Kanoottinaisesta kun kerroit tuli mieleen yksi vastaavan tunteen aiheuttanut näky Bretagnessa: vanha nainen uimassa yksin aamulla seitsemÄn aikoihin, merivesi plus 17, pieni tihku, hymyilevä nainen nousee rannalle ja silloin huomaan ettei hän pysty edes kävelemään suorana, että hän ontuu...mutta niin vaan ui ja tuli mieleen että ehkä ihan joka ikinen aamu.

Linnea kirjoitti...

Paljon iloa ja voimaa lempeää töitten alkuun! :-)

Jenni kirjoitti...

No, voithan sä yrittää (laskeutua) :DDD.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Leijaile ja nauti, vaikka arki koittaakin. Ihana loma on varmasti antanut voimaa ja kesäiloista voi nauttia hieman kapeammallakin ajalla - ei se määrä, vaan laatu. Tsemppiä!

Satu kirjoitti...

piilomaja! Mulla on vähän vaikeuksia vuolauden kanssa, olen aika kiintynyt vähiin sanoihin. Mutta välillä virtaa...! :) Voi tuota vanhaa naista, rohkea, sitkeä...Olet varmaan oikeassa, että joka ikinen aamu. Ehkä juuri siksi oli niin hymyilevä.

Linnea! Lempeä voima ja ilo, kiitos, otan avosylin vastaan!

Jenni! Sinä senkin...hekoheko ittelles sinne korkeuksiin! :D Olet aarre.

Ketja! Hei, ihana kuulla sinusta! Olet oikeassa, lmämin kiitos tästä tsempistä! Kesä!!