ja hyvin hiljainen parveke on meillä täällä.
Huomasin sen eilen,
kun kerrankin olin rauhassa kotona keskellä päivää.
Se on ollut unohduksissa monta viikkoa,
kaikkien juhlien, matkojen, kiireen ja syksynkin takia.
Tuuli oli vieraillut,
heittänyt pöytäliinan metsäaarteitteni suojaksi
(aarteet olivat hääkoristeluja varten kerättyjä),
puutarhani (se yksi kasvi) oli jo luovuttanut,
sanonut kesälle hyvästit.
Toisen penkin alta löytyi kukkapurkki
ja toisen alta maata viistäen kukkapuska.
Sen nostin pöydälle, uhmakkaasti,
napsin vielä kelvolliset oksat sisälle maljakkoon.
Siellä se nyt töröttää pöydällä surkeana
mutta persoonallisena litteine kukintoineen.
Kunhan saan tämän köhäni kuntoon,
lupaan huolehtia surullisen parvekkeen talviteloille.
Ehkä samoihin aikoihin kun kelloja siirretään,
kun autoon vaihdetaan talvirenkaat
ja kaivetaan vielä paksummat takit ja kengät esiin.
Sitten on kesähuoneenkin talviuniaika.