maanantai 18. heinäkuuta 2011

Kun lähdimme matkalle



silloin ennen keskikesää,
odotin kuin pikkutyttö suurtakin juhlaa sitä,
että pääsen lentokentälle ja saan ostaa
myymälästä itselleni matkakirjan.
Tällä kertaa olin ihmeen nopea, tiesin heti mitä haluan,
kun kirjat osuivat kohdalleni.
Ostin kaksi, toinen niistä oli Joel Haahtelan Perhoskerääjä.
En ole aiemmin lukenut Haahtelaa,
ajatuksissa on ollut ja lainattunakin,
sillä olen kuullut niin hyvää hänestä
ainakin kahdelta taholta.
Ihastuin pokkarin kanteen heti, perhosaarteeni.

Kävi sitten niin, että matka ei ollut lukumatka.
Pidin kirjaa kyllä käsissäni iltaisin,
mutta uni vei nopeammin kuin sanat.
Tänään oli oikea ilta kirjan loppuun lukemiselle.
Aarrekannen sisältö vei minut mukanaan,
niin kaunis, herkkä tapa kirjoittaa,
lennättää sanoja ilmaan, mieleen, kaikkialle.
Voisin, pitäisi, lukea heti uudestaan.

Matkan aarteita olivat myös simpukat,
erityisesti nämä siivekkäät.
Vaikka kirjan lukeminen ei siellä edennyt,
rakensin omaa kokoelmaa omista perhosistani.







"Nämä lämpimät päivät eivät näytä koskaan päättyvän, hän sanoi, enkä oikein ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. Pian olisi keskikesä,kello oli hieman yli neljä iltapäivällä, taivas oli pilvetön, hapertuvan kirkas, ja kun erosimme, hän jäi istumaan tomaatinversojensa keskelle, ja kun hieman kauempana käännyin, en nähnyt häntä enää."


Kaipausolo ja vahva tunne
tuli tästä kirjasta,
sellainen hauras ja tärkeä,
kun kaikki, pienetkin palat, säikeet, askeleet,
simpukat, rantahiekkakin, aalto,
liittyvät toisiinsa tehden jokaisen tarinasta omansa.
Aina ei jokaista haurasta viivaa voi huomata, mutta nekin ovat läsnä.


Kirjaa lukiessani, ajatuksissani,
muistin sen, miltä vesi tuntui varpaissa siellä kaukana,
miten se katosi yhtä vahvasti kuin kastelikin,
miten siitä jäi tunne, jälki mieleen olemaan.






8 kommenttia:

tinttarus kirjoitti...

Taidat Satu olla itsekin kepeän kaunis haurassiipinen perhonen♥
Tämä oli niin herkän kaunista, että perhoset leikkivät nyt sydänalassa....

Merruli kirjoitti...

Simpukkaperhoset -kovin kaunis ja kiehtova ajatus. Entä jos ne pyrähtävätkin merenpohjasta lentoon ja laskeutuvat rantahietikolle...

Perhoskerääjä oli ensimmäinen Haahtela, jonka luin ja vieläkin se on ehdoton suosikkini.

Käsityönopettaja kirjoitti...

Oi, mikä lukuvinkki! Tuo lainaus sai minut heti haltioituneeksi.. Niin herkkää ja katoavaista kaikki tämä kesäinen.

Vietin itse juuri yhden päivän kokonaan uppoutuneena kirjaan. Mikä ihana tunne se onkaan, kun toisen teksti vie mennessään, ja toisaalta palauttaa mieleen omia muistoja. Niin käy myös tätä sinun blogiasi lukiessa, se tulee lähelle ja koskettaa :)
Kauniita, perhosen-keveitä kesäpäiviä!

piilomaja kirjoitti...

Juuri tänään kirjoitin kupin muotoisista simpukoista ja nyt näen nämä.
Minusta on ihmeellistä ja mielenkiintoista miten kaikissa merissä, kaikilla eri rannoilla on niin erilaisia simpukoita. On pieniä, suuria, vahvoja, hauraita, herkkiä kuten nämä sinun perhosesi.

Pikkusisko kirjoitti...

Kiitos vinkistä, voisin kyllä valita tuon kirjan luettavaksi ihan vain kannen kauneuden takia. Toivotan onnea myös syysmekon löytymiselle! Ihanaa kesänjatkoa!

Satu kirjoitti...

tinttarus! Sinä se olet niin ihana, kaunissanainen kultainen. Lämmin kiitos.

Merruli! Oi, ihastuttava ajatus! Niin, mun pitäisi hakea nyt joku toinen Haahtela käsiini, saas nähdä kuin käy :)

Ope! Kirjaan uppoutuminen on ihan taivas! Kerrothan sitten mitä pidit, jos luet Perhoskerääjän. Kiitos, olet suloinen.

Piilomaja! Sinun kuppisimpukat ovat jännittävän näköisiä, ihan uusia mulle, vau! Totta, niin erilaisia riittää, joka mereen omanlaisensa :)

Pikkusisko! Kannattaa lukea :) Kiitos, onnea tarvitaan mekkoasiassa, on aika hankala juttu valita sellainen tärkeä mekko. Kiitos, sinulle kanssa ihanaa oloa kesätuulissa, arjessakin.

Ritva kirjoitti...

satu,
ihanat kuvat!
ihana posti!

Satu kirjoitti...

Ritva! Ilo, että kävit lukemassa. Kiitos. Aarre sinäkin.