Pala kesää

löytyi kesken ankaran joulusiivoushässäkän.
Samalla aurinkokin muistutti itsestään,
toi kevään mieleen
ja sitten taas karkasi.
Ehti kuitenkin valaista
säilötyt kesäaarrepurkkini,
olin jo unohtanut nekin,
kaiken alle.

Raskasta tuo siivoaminen.
Johtunee liiasta tavaramäärästä.
Yritämme nyt kuitenkin kovasti.
Tosin tytöt kirmasivat ystävien luokse,
perheen miehet lähtivät lamppuostoksille
ja minä...
tulin tänne hengittämään
ja huikkaamaan teille
onnellisia hetkiä viikonloppuunne!

Jos mä sit menen kuitenkin jatkamaan...

No en sit tiiä

mitä tässä taas ajattelis.
Kun illat täynnä ja
pää pörisee itsekseen
ihan omiaan.
Siellä vilisee vihreitä ja punaisia helmiä,
joulukorttivalokuvia,
kimalleväriä,
harmaita huovutuksia,
joulusiivoussuunnitelmia,
se talvikassi,
monta pientä korua,
kauniita paketteja,
juhlamekkoja...

Kun nyt jotain ehtisin tehdä,
sellaista pientä, ilahduttavaa,
ilolla tehtyä,
mikä olisi kiva kääräistä
vaikka kankaiseen pikkupakettiin.
Päässä kaikkea kaunista kyllä,
jos ei muuta,
niin ehkä kirjoitan joulukirjeitä.
Kauniit aatokset paperille.

Jos ei muuta.

Iloja

vapaapäivinä...

Ompelukone, minä ja talvikassi, melkein valmis.
Värikkäiden unisäärystimien neulomista.
Harmaata ja valkoista virkkuuta.
Espanjalaisen viinipullon tyhjennys kynttilävalossa.
Auringon pilkahteluakin,
joskin myös täydellistä harmautta.
Ja hyvin tärkeä tapaaminen...

Kummipoikani.
Lumosi minut.

Viikosta tulossa kiirus.
Yhdet joulujuhlatkin.

Mielenrauhaisaa viikon alkua sinulle.

Mä oon

kun vaan vettä sataa
eikä eteensä nää.
Mut onneks on perjantai
ja arki selätetty taas ihan kunnialla.

Tää ihana kuva on
Pia Westerholmin taidetta,
Tampereen messuilta löysimme toisemme
ja pääsee tauluksi keittiön seinälle.
Jotenkin tiiän ton fiiliksen.

Kaunista oli silloin lauantaina,
kun juna vei Tampereelle.
Kaunista oli messutarjontakin,
herkkuvärejä,
houkuttelevia villakasoja,
kutsuvaa helmien säihkettä,
hipellettäviä lankoja
ja oi sitä kaikkea valmista kädentyötä,
mitä sai huokaillen ihailla.
Hillitsin itseni hirmu hienosti,
jotain pientä kuitenkin ostin...

...ja jotain jätin jälkeeni myös.

Hetki pieni

on tänään ollut hyvä.
Ei kiirettä,
ei meteliä,
hiljaista kotona hissuttelua,
ihan vähän pientä järjestelyä
omalla työpöydällä,
niin, että ompelukone löytyi
ja muutakin kivaa
ja vähän tein tilaa,
jotta on mukava aloittaa vihreän
talvikassin ompelu.

Silloin

yhtenä päivänä
kun vielä kotona paranneltiin,
oli käytävä ihan vähän ulkona,
hengitettävä raikkautta
ja ihailtava maailmaa.
Tapasimme kävelyllä
oravan, joka harrasti puiden valloitusta,
koiran, joka näytti pesukarhulta
sekä monta pajunkissaa.
Luulin ensin, että onkin kevät,
olenkin nukkunut talviunet välillä,
mutta ei...
Ihan oikeasti ne siinä polun varressa majailivat, harmaissaan.

Kotona odotti posti
ja muutamasta kuvasta tilattuja kortteja.
Joulukortitkin pitäisi tilata.

Paljon muutakin pitäisi,
niin paljon, ettei aina tiedä mihin tarttua,
mistä aloittaa.
Sitten käy niin, että lamaannun.
Ei tapahdu mitään.

Mutta nyt aloitan viikonlopun vieton.
Huomenna junaretkelle.
Hyvässä seurassa.

Vieläkin pienempiä

mutta tärkeitä töitä
näinä sairaspäivinä,
kun mitään ei meinaa jaksaa
ja kuitenkin jotain pientä halutaan tehdä.
Tyttönen ompeli sorminuken itselleen eilen.
Tänään jaksoi liimata tupsun ja parran.

Lumipilviä ikkunaan.
Jos satelisi hiljaisia lempeitä hiutaleita meille tänne kiitos.
Idea Piia Hietamiehen kirjasta
"Helmiä, huopaa, hilettä".

Pinkki Prinsessa eli kummityttöni
täyttää 4 vuotta.
Hänelle pieni korupussi
aarteita varten.

Huomenna yritämme palata arkeen,
en tiedä onnistuuko miten,
vielä ihan uupuina ollaan.