missä tuoksui meri,
oli lämmin utu ympärillä
ja vehnän puintiaika pelloilla.
Pehmeä kuuma rantahiekka,
simpukkasalaisuuksia ja
hiukset merivesirastoilla.
Mieleni takertui Mustaan mereen,
hiljaiseen tyyneyteen
ja pauhaavaan voimaan.
Kaunotar,
kaikissa väreissään,
puheissaan.
Kun tultiin kotiin,
oli ympärillä syvä vihreä,
rypsipellot keltaisena kukistaan.
5 kommenttia:
Parasta matkassa on kotiintulo... kaikkine uusine väreineen! Ja tässä helteessä maisemat suorastaan väreilevät, niinkuin myös kuvassasi! Kiva kun olet täällä taas.
Kaunista niin kaunista...
Kata! Kiitos sinä kultainen. Ajattelin sua matkalla. Näin yhden seinämaalauksen, missä oli samanlainen henki kuin sinun maalauksissa, siinä, minkä minulle lähetit.
Totta, niin väreilevät. Kaunista on. Voi hyvin!
Maria! Niin, meri lumosi, oli kaunis kuin mikä!
Ihana teksti. Simpukoita on täälläkin olohuoneen lipaston päällinen pullollaan. Minä en vielä haluaisi lähteä kotiin, onneksi voidaan vielä jokunen aika olla täällä.
Kirjailijatar siellä Istanbulissa! Kiitos. Simpukat ovat kauniita, tuotiin niitä paljon kotiin, pieniä kylläkin. Ihanaa, että teillä vielä siellä aikaa olla.
Mulla kävi niin, että kun pitkästä aikaa lähdin, niin tuli jo kotikaipuukin, yllätyin siitä. Pitää päästä pian matkaan taas, totutella retkien tekoon.
Lähetä kommentti