torstai 16. kesäkuuta 2011

Taikojaan






tarjoili arki tänään, suloisesti yllättäin.
Raskaan, synkeän alkuviikon
jälkeen tuli aurinko!
Tulin töistä,
söin miehen parhainta lihakastiketta,
ilmoitin lapsille, että helle tuli takaisin,mennään uimaan!
Lähdettiin viivana.
Polun päässä odotti raikas järvi,
sateesta vielä kostea rantahiekka.
Viileä vesi, menin vaikka palelin.

Ehdittiin olla hetki auringon alla,
sitten alkoi vesipisaroitten upea
sadetanssi hiljaisen vedenpinnan päällä!
Voi ihmettä miten olikin kaunista!
Lumouduin täysin,
kuin olisi ollut piristykseksi tarkoitettu.
Pisaratanssi vedessä meidän ympärillä!

Metsäpolun varressa vanamoita.
Hiljaa huhuilivat, että huomaisin.
Lisää kauneutta,
huumaavaa tuoksua,
ihan taikaa tänään.

















8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"...tuoksut vanamon ja varjot veen/ niistä sydämeeni laulun teen..."

Olet tarkka huomaamaan arjen piristystaikoja. Se on hieno taito!

Piristystä laitoit minullekin, vaan päivän hulinassa unohdin vastata. Huomenna kuulet minusta. :)

Tanja

Satu kirjoitti...

Tanja! Ihana sinä, hei! Vastailet kun ennät, ei hätää! Kyllä tähän viikkoon olikin niin tärkeä saada niitä taikoja, meinasi ihan epätoivo iskeä. Hyvää yötä! :)

Prisca kirjoitti...

Ihana tunnelma... loman tunne. Minulla alkaa viimeinen ja intensiivinen työviikko, mutta silti tuntuu, että pääsin tänään kiinni lomaelämään. Ehkä johtui myös siitä, että lapset tuntuvat nyt asettuneen lomalle. Toivottavasti teille taiotaan lisää tuollaisia hetkiä kesän aikana -monta.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Miten sinä osaatkin kuvata tunnelmia noin herkästi, riemukkaasti ja suloisesti!

Vanamot ovat ihania. Mieheni ja minun ensimmäinen yhteinen koti opiskeluaikaan oli Vanamokadulla. Ja jos olisin saanut toisen tytön, olisin laittanut hänen (toiseksi) nimekseen Vanamo.

pikkujutut kirjoitti...

Rannalla vesisateessa- siinä on taikaa. Vanamot ovat niin herkän näköisiä.

Satu kirjoitti...

aurinko ja kuu! Kiitos kovasti! Arki on ollut nyt ankara ja melkein metsästän näitä taikahetkiä ajatuksissani. Nyt ollaan jo hyvällä mallilla, vain maanantai töitä, sitten matkaan, hetkekei pois. Totta, se on rauhoittavaa, kun huomaa lasten asettuneen, löytäneen lomavireen. Tsemppiä sulle viimeiseen rutistukseen!

Katja! Voi sinä ihana, kiitos, sanoit taikasanoja, kultaisia! Ajattelin juuri eilen, että Vanamo onkin kaunis nimi! Kyllä voisin minäkin asua Vanamokadulla! Tai Vanamometsässä... :)

Pikkujutut! Se sade siinä veden pinnan päällä oli upea. Harmittelin, että kamera oli kotona...Toisaalta olin itse siellä vedessä, joten kuvaaminen olisi ollut hieman hankalahkoa ;) Ja olen yrittänyt opetella, ettei kaikkea saa/voi/kannata tallentaa kuviksi. Kamera on välillä jätettävä kotiin sen takia. Ehtii nähdä toisella tavalla. Vanamoja piti kuitenkin tuoda kotiin, kuvattavaksi :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihanasti kuvattu sade. Ja vanamot...
Nyt juuri olisi kirjaimellisesti nähtävä vanamoita, kun tyttären pitäisi löytää niitä koulusta kesätyöksi annettuun kasvioon. Olen pohtinut, olenko ikinä nähnyt vanamoja oikeasti. Minä olen aina niin hätäinen, että ohitan kaikki ihanat asiat. Eilenkin olin metsässä, mutta juoksin rastien perässä, enkä nähtyt pieniä kasveja. (Vaikka toisaalta, suunnistaessa kaikki muu häviää ja maailmassa on vain se yksi rastinväli. Ihanaa.)
Haluaisin oppia sinulta tuota pysähtymistä ja näkemistä!
t Minna N

Satu kirjoitti...

Minna kultainen! Tuli nyt niin kova ikävä sinua. Olisipa ihana nähdä, jutella, vaikka ajella pitkin kehää :D yhdessä! Kiitos, sanot aina niin kauniisti, kiltisti. Voisin pitää sinulle kurssin aiheesta :), voisitko sinä opettaa minut juoksemaan rastinvälejä ja keskittymään vain siihen? Halaus, ystävä.