Ruusuviikko

niin ajattelen tämän viikon olleen.
Ruusujen.
Meillä koti täyttyi ruusuista jo pari viikkoa sitten,
mies niitä sai ja lapset myös.
Tällä viikolla ei ole kukan kukkaa tullut,
mutta ruusut ovat jaksaneet kanssani.
Pitkän, työlään, vaativan viikon aikana
en ole ehtinyt muuta kuin mennä paikasta toiseen.
On ollut suloisia hetkiäkin seassa,
mutta väsyin kovasti.
Välillä, jossain pienessä hetkessä
keskustelin kameran kautta ruusujen kanssa.
Ihan kuin hengittäen niitä,
voimaksi.
Onneksi oli ruusut.

Kuihtuvat ruusut viehättävät.
Haluaisin joskus tehdä sellaisen mekon,
missä helmat olisivat kuin kuihtuneella ruusulla.
Ehkä se sopisi tämän ikäiselle naiselle.

Muutama ruusu pääsi uimaankin.
Saivat ihmeesti lisävirtaa,
vieläkin yksi tuolla jakselee hyvin.
Minä en ehtinyt lenkille,
vaikka pitkältä lenkiltä viikko kyllä tuntui.
Sillä erolla, että oikean lenkin jälkeen olisi energiaa,
tämän viikon jälkeen ei.

Nyt on vapaata koko viikonloppu.
Ollaan pienimmän kanssa kaksin.
Mies lähti sellaiselle pitkälle lenkille
ja isommat ovat reissulla.
On meillä juhlaakin,
sillä tyttönen pääseee soittamaan flyygeliä yleisön eteen
ja sitten tarjoillaan ruusulautasilta mokkapaloja
konserttivieraille.
Hengittelen täällä itseni vahvaksi
ja keskityn olennaiseen.

Hiljaiseen olemiseen.