perjantai 6. toukokuuta 2011

Perjantaisin ei mulle kannata







ryttyillä, ei esittää huimia vaatimuksia eikä ikäviä lausahduksia.
Olen aika sopeutuvainen tyyppi noin yleensä,
mutta perjantaisin musta kuoriutuu ärisevä piikikäs otus.
Kun viikko on takana ja takki tyhjä,
en siedä enää mitään ylimääräistä säätöä.


Tänään kotimatka taittui pyöräillen ja jo puolenpäivän jälkeen.
Ylitin kaksi jokea,
aurinko otti nenästä kiinni
ja takiainen tossusta.
Nappasin sanoja, lauseita matkalta mukaan,
tuli perhonen vastaan
ja pysähdyin kesken matkan.

Mietin, onko se puu vai onko se maa
vai onko se maa puussa vai...
Oli miten oli, hyvä että on
sekä puu että maa.

Tänään en tee enää mitään "pitäisi" asioita.
Otus huilii nyt.





6 kommenttia:

Ritva kirjoitti...

otukselle halaus, lepoa, leppoisaa.

niin on kauniit näkymät ja sävyt. kyllä kevättä on helppo rakastaa, perjantainakin - vai mitä :)

rentouttavaa viikonloppua sinulle!

tinttarus kirjoitti...

Perjantaikotilo♥
Tuo ajatus otti ja hyppäsi pääni sisään lukiessani suloisia otusrivejäsi:)

Leppoisia lauantaihetkiä ja suloista sunnuntaita!

Pikkusisko kirjoitti...

Hyviä huileja otukselle!

Maria kirjoitti...

Huiliminen on homma joka pitää tehdä rauhassa!Halit♥

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavat kuvat. Tähän aikaan vuodesta tuntuu usein, että kevät hetkeksi pysähtyy. Ilma viilenee, tulee yöpakkasia ja kylmiä pohjoihtuulia. Vähän niinkuin keväälläkin olisi kuvailemasi kaltainen "perjantai": se on väsynyt kiivastahtisesta luomistyöstä ja kaipaa lepoa :)

Satu kirjoitti...

Ritva! Oi totta, on kyllä helppo rakastaa, ja mikäs tässä taas ollessa, lauantaina! Kiitos samoin sinulle! Olisin halunnut tänään käydä eräässä näyttelyssä...

tinttarus! Voi että, ihana ajatus! Nyt tiedän aina, mihin pakenen, perjantaikotilooni, kiitos sinä ihana! :)

Pikkusisko! Kiitos, tämä päivä oli jo ihanaa arkihuilia!

Maria! Ehdottomasti! Kiitos :)

Ope! Miten ihastuttava ajatus! Olet ihan varmasti oikeassa, juuri noin se on. Jään oikein hykertelemään ajatuksesi kanssa. Kiitos :)