sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Varastin hetken itselleni



luovuin hilpeästä humalasta,
villistä tanssista,
ajoin kotiin vihreää mutkaista metsätietä,
hämärtyvässä sateessa.
Juhlin alkuillan ystävää,
mutta kaipasin myös hiljaista hetkeä.

Kotona hiljaisuus,
perhe maailmalla.
Olen kai vanha,
erakoksi muuttumassa,
katoan metsiin tai pakenen vuorille.

Paljon sosiaalista elämää
on tähän viikkoon mahtunut,
virkistäviä tapaamisia,
hillitöntä naurua, ihania ihmisiä.
Onnellinen siitä
ja myös tästä omasta hetkestä.

Ehkä en olekaan liian vanha.
Taidankin olla
tarpeeksi vanha
huomaamaan itseni
ja omat tarpeeni.





18 kommenttia:

Prisca kirjoitti...

Niin juuri! Tarpeeksi vanha on hyvin sanottu. Ikä tuo paljon sellaisia hienoja asioita, mitä ei osannut aikaisemmin kuvitellakaan.
Kuten juuri se, että tuntee itsensä ja arvostaa omia tarpeitaan. Työ elämässä on ihanaa, kun uskaltaa ja on asemaa sanoa ei tai mielipiteensä. Eikä aina tarvitse edes perustella kenellekään. Se riittää, että minusta tuntuu siltä.

Satu kirjoitti...

aurinko ja kuu! Just det. Niin eilen ajattelin, kun oli voimakas halu omaan rauhaan, siltä minusta tuntui ja kukaan muu ei päätäni kääntänyt. Työelämässäkin todella sama homma, olet oikeassa. On se helpottavaa olla tarpeeksi vanha!

Pikkusisko kirjoitti...

Samaa mieltä, tuo tarpeeksi vanha on todella hyvin sanottu! Rauhallista sunnuntaita!

Irmeli kirjoitti...

Näin on:) Ja tuo naakkakin on makee.

himalainen kirjoitti...

Noin se on, sanoit sen niin oikein ja hyvin. Ja silloin voi olla niin rauhallisella mielellä, varmana olemisesta. Tuntuu hyvältä uskaltaa oman itsensä vuoksi oikeita asioita.

Minttumaari kirjoitti...

Vihreä mutkainen tie ja hämärtyvä sade kuulostavat paikalta, jossa minäkin haluaisin olla.

Hiljaiset omat hetket kun kukaan ei vaadi mitään ovat korvamattomia.

Maria kirjoitti...

Himalainen sanoi samoan mitä meinasin.Hyvää sunnuntaita itsesi kanssa ja vähän perheenkin (?)
lämpimästi !

Ninnu kirjoitti...

Terve asenne ja suloinen naakkakuva! Näin lyhyesti sanottuna :).

Linnea kirjoitti...

Hyvin sanottu, että olet tarpeeki vanha huomaamaan myös omat tarpeesi. Ihana olla just näin vanha, että uskaltaa tuon huomata. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

Kirjailijatar kirjoitti...

Hyvin sanottu. Minäkin olen tarpeeksi vanha juhlimaan ja vetäytymään yksin. Tasapaino on kaiken a ja o. Sitpaitsi minusta on mukavaa olla juuri sen ikäinen kuin on. Kaikki eletty elämä takana, joskus se on haikeaa, mutta haikeuskin on kaunista.

Päivikki kirjoitti...

Ehkä olet liian nuori vielä harrastamaan rääkkikuntoilua ;D
Hiaaanoi kuvii!

Maria kirjoitti...

Kaunis uusi blogitunnuts sinulla!

kata kirjoitti...

Suloisia mustikankukkia! Ja tekstisi niin totta... yksinoloa tarvitaan jotta osaa nauttia niistä hetkistä jotka ovat täynnä touhua ja tohinaa. Molemmat niin tärkeitä!

Satu kirjoitti...

Omat hiljaiset tuokiot ovat tärkeitä. Kaunis oli tarinasi.

Villilintu kirjoitti...

Hei Satu, pitkästä aikaa ehdin vähän kurkistamaan. En niin pitkäksi aikaa kuin haluaisin, olet kirjoittanut ja kuvannut paljon. Kaunis kuva. Oman hetken varastaminen kuulostaa hienolta. En tiedä onko se ikäkysymys. Muistelen itse hyvinkin nuorena tehneeni samankaltaisia päätöksiä ja nauttineeni niistä.

Satu kirjoitti...

Pikkusisko! Kiitos! :) Ja sunnuntai olikin oikein rauhaisa!

Irmeli! Kiitos! Minäkin tykkään tuosta naakasta.

himalainen! Kiitos, juuri samoja ajatuksia mulla, varmana olemisesta. Toki sain osakseni ihmettelyä kun kesken lähdin, mutta ei voi mitään. Halusin herätä kotona ja viettää levollisen sunnuntain. Oli niin hyvä mieli, että sen tein.

minttumaari! On ne, ehdottomasti. Tilaisuuksia siihen kuitenkin harvoin. Se mutkainen tie oli ihana ajella, rauhaisaa.

Satu kirjoitti...

Maria! Kiitos! Oli hyvä sunnuntai, perhekin palaili paloittain ja olin iloinen, kun en ollut krapulassa. ;)

Ninnu! Voi kiitos!

Linnea! Hyvä ikä tämä on, ei voi muuta sanoa. Kiitos samoin sinulle!

Kirjailijatar! Niin, haikeuskin on elämää. Tasapainoa ei ole helppo löytää, mutta kun itsensä tuntee ja siitä pitää kiinni, niin se on jo askel kohti tasapainoa.

Päivikki! Kiitos! :D Heh, joo, ehkä siihen rääkkiin tarvitaan vielä jokunen vuosi lisää!

Maria! Voi kiitos, jotenkin se vielä on oudosti osittain kehyksen ulkopuolella, olen niin tumpelo näissä hommissa.

Kata! Ovat molemmat todella tärkeitä, kyllä! Kiitos, taisi kyllä olla marjapensas, mitä kuvasin, siis tuo yläkuva..en ole kyllä varma..

Satu! Kiitokset kauniit sinulle!

Villilintu! Oi ihana kuulla sinusta, toivottavasti teillä siellä kaikki sujuu mutkattomasti ja vietätte suloisia päiviä! Niin, on varmasti myös persoonakysymys, minä olin aikoinaan vähän ylisosiaalinen, aina piti olla seuraa ja puuhaa, mutta nyt huomaan tosiaan erakoituneeni pikkuhiljaa. Olen aika helpottunutkin siitä.

Ritva kirjoitti...

tunnistettava tunne.
itsensä kuunteleminen on jalo taito! :)