Aamukävelylle

lähdin sunnuntaina,
kaikessa siinä kiireettömässä rauhassa,
minkä itselleni valitsin.
Kameran otin seurakseni
ja hiljaksiin eteenpäin hissuttelin.
Kaunista tuli vastaan.

Ja katsokaa mitä lopuksi tapasin,
ihan keskellä kaupunkia!

Varastin hetken itselleni

luovuin hilpeästä humalasta,
villistä tanssista,
ajoin kotiin vihreää mutkaista metsätietä,
hämärtyvässä sateessa.
Juhlin alkuillan ystävää,
mutta kaipasin myös hiljaista hetkeä.

Kotona hiljaisuus,
perhe maailmalla.
Olen kai vanha,
erakoksi muuttumassa,
katoan metsiin tai pakenen vuorille.

Paljon sosiaalista elämää
on tähän viikkoon mahtunut,
virkistäviä tapaamisia,
hillitöntä naurua, ihania ihmisiä.
Onnellinen siitä
ja myös tästä omasta hetkestä.

Ehkä en olekaan liian vanha.
Taidankin olla
tarpeeksi vanha
huomaamaan itseni
ja omat tarpeeni.

Pelto puut taivas

niissä asuu
mielenrauha.

Viime viikolla löysin tytön kanssa
ihanan rauhoittumispaikan,
vettäkin siellä oli
kaiken mielenrauhan ympärillä,
oli helle ja ukkonen kumisi taivaan takana.

Pitää herätä joku aamu aiemmin
ja käydä hakemassa mielenrauha
ennen päivän puuhia.

Raikkautta

näissä päivissä,
kun vain ehtisi ympärilleen
kunnolla katsella.

Vilinä viikko
minulla meneillään.
Koitan pysyä perässä,
vaikka tekisi mieli jäädä
paikoilleen nuuhkimaan kesää.

Jälkeen tanssien

kaksi jännityksenlaukaisemaa tanssityttöä,
ruusun tuoksua
ja ne tanssikahvit.
Innostuin leipomaan aamusella
mokkapaloja ja sämpylöitä,
niin että sämpylätaikina tursusi
villinä yltympäriinsä,
nyt sitä läiskänä keittiön ikkunassakin.
Lähtee helpommin pois
kun kuivana rapsuttelee,
jos jouluun mennessä olisi kuivunut.
Toisaalta ajattelen, että onhan se
muisto tanssikahveista,
niinkuin tyttö vastasi,
kun ketsupit poskessa iltapesujen jälkeen,
ne on muisto tästä päivästä.
Hieno asenne, sanoisin.

Asenne on kohdallaan myös hiphoppareilla.
Vei meikäläisen mukanaan täysin.
Iloista ja vauhdikasta,
hymyssä suin porukassa,
toisia kannustaen,
kaduilla tanssien,
hillitön meininki!
Jos en tanssimaan ala,
niin asenteen ottaisin kuitenkin, kiitos.
Hiphop töihin siis.

Tulihan lauantai

vaikkei millään meinannutkaan.
Oli tanssia,
kantelekonserttia,
ruokakaupan tyhjennystä,
kiukuttelua,
vesi- ja raekuuroja,
mylvivää ukkosta,
märät hiekkaiset varpaat
ja onnellinen tyttölapsi,
kun sai sateessa juosta pitkin puistoa.
"Itehän sanoit, että pitää virkistyä!"
tokaisi hän,
kun kitisin hetkellistä märkää kylmyyttä.
Niin sanoin.

Puskasta pihistin pikkuisen oksan
kotiin maljakkoon.
Ehkä se sade virkisti ilman.
Ainakin toi minulle lauantain.

Tein persikkatortun.
Meillä juodaan huomenna
tanssikahvit.

Onhan tärkeää

istahtaa ja miettiä,
kurkistella uusista ovista,
ehkä avata enemmänkin.

Pieniä porkkanoita

täällä virkkailtu
uuden keittiöntaulun innoittamana.
Säilyttelin pitkään vanhaa vihanneslaatikkoa,
lopulta leikkasin vain tekstin laatikon kyljestä talteen
ja säilöin sitäkin tyypilliseen tapaani pitkään.
Nyt se viimein toimittaa
taulun virkaa keittiön seinällä.

Myös pienoisia pellavakoruja on syntynyt.
Mitään suurta ei ole nähty viime aikoina,
mutta olikos se niin, että
pieni on kaunista...

Lakatut varpaankynnet

täällä hei!
Ei villasukkia ei!
: D

Kiitos te ihanaiset
kesäpostaukseni kommenteista!
Yllätyin hilpeästi villasukkahyökkäyksestä
ja kyllä, kyllä!
Olen samaa mieltä,
villasukat on ehdottomasti
pidettävä lähettyvillä,
ihan varmuuden vuoksi.
Olen viluvarvas ja tarvitsisinkin
sellaiset ihanat puuvillaiset kesätöppöset...

Mutta nyt,
näinä upeina hellepäivinä,
olen viilettänyt ilman sukansukkaa
ja varpaankynnetkin saivat väriä.
(kurkku tosin kipeytyi
ja nenä vuotaa,
mutta huihai!)

Ihan uuden lakan ostin,
pullossa se on kaunis metallinen vihreä
ja kynsissä tuollainen pronssinen
kuralätäkkö...
Tietääkö kukaan,
onko olemassa kaunista metsänvihreää lakkaa?

Hei kesä!

Kiva kun tulit
ja toit keltaisen lämmön mukanasi!

Aurinko tarttui jo tytön
poskipäihin,
nyt se ei voi enää mennä pois.



Villasukat nurkkaan, toverit!

Lissulle!

Tänään täällä tuli lämpö
ja koivut vihertyivät silmissä!
Tässä Lissu sinulle,
ole hyvä!

Maalasivat taulun

Materiaalit
- piikkimaton pakkauslaatikon pahvi
- akryylimaalien jämät
- vesi

Työvälineet
- ohuita siveltimiä
- reiluja pensseleitä
- tuputtimia
- herkkusieniharja

Taiteilijat
- kolme lasta,
yksi super innokas,
toinen cool innokas
ja kolmas ei voisi vähempää kiinnostaa- innokas,
mutta teki ja tykkäsi kuitenkin

Valmis taideteos on painon alla oikenemassa.
Pääsee olohuoneen seinälle esille.

Terveisin iloinen äiti

Minun omat

lapseni

ja oma äitini.

Mies toi keltaisia kaunottaria viikolla.

Onnea äidit!

Maailmoista toisiin

olen ajatellut karata.
Iltaisin yksinäni hyppään sivuille,
lennän keskelle jotakin ihan muuta,
viivyn ja palaan taas,
lähteäkseni toisaalle.

Lukeminen on ollut hidasta koko alkuvuoden,
on ollut meneillään,
mutta hyvin hitaasti.
Kesäksi haluan kuntoon,
niin, että uppoan maailmoihin hetkessä,
tilanteessa kuin tilanteessa,
vaikka sivu kerraallaan,
mutta vahvasti ja syvästi.
Että leijun ilman kirjaakin
niissä muissa maailmoissa.

Samaan aikaan näissä ajatuksissa
hain kirjastosta kirjapinon
ja sain ihmeellisen lahjan
ihastuttavalta taholta.
Kiitän hiljaa, silittelen kirjan kaunista kantta
ja odotan.
Tiedättekö,
se tunne, kun haluaa jo lähteä matkaan,
muttei raaski aloittaa
kun pelkää matkan jo loppuvan,
kun haluaa viivytellä, odottaa...

Aloitan jostain toisesta maailmasta,
herättelen sen syvän lukijan,
odottelen yhdessä lahjani kanssa sitä
juuri oikeaa hetkeä.
Vilkuttelen matkalta!

Nyt!

Koivut vihertävät!
Miten se tuntuukaan ihmeeltä!

Oli hyvä, että oli se
hiljainen aamu.
Sen jälkeen on oltukin jatkuvassa lennossa.
Olen saanut paljon hyvää osakseni,
yllätyksiäkin,
sellaisia, että olen sanaton.
On tämä arkikin
niin ihmeellistä,
tiedättekö.

Nyt uni kutsuu.
Herätään perjantaihin,
vihertyvään kevääseen!

Hiljaisen aamun hetki

Sellainen harmaa ja lempeä,
jossa ystävällinen kevyt sade
viherrytti nurmikoita,
eikä meillä ollut kiire mihinkään.
Halusin kuvata sitä pehmeää harmautta,
mutta tulikin tällaisia.

Ei kummoista

juuri nyt,
muuta kuin ikävä vatsapöpö
pitää minut kotona pari päivää.
Kurkistelen aurinkoa ikkunan läpi.
Pää hutera,
ei siellä nyt pysy ihmeitä.
Annan huilia.

Olen virkannut
pellavalangasta pitkiä, kapeita
huivintapaisia.
Sellaista tyhjän pään tekemistä,
mutta huteralla ei onnistu sekään.
Eikä nyt tarvitsekaan.

Olen kahdesti jo vastannut
edellisen postin kommentteihinne,
mutta joku virhe kiusaa,
eivätkä vastaukset tallennu.
Harmittaa!

Ps. Nyt onnistui, jes!

Tässä toukokuussa

hyvä olla, sanon minä.
Olemme viikon aikana laittaneet
painavia asioita vaakakuppeihin,
miettineet ja vertailleet
ja todenneet tämän hetken hyväksi.
Välillä pitää sekoittaa soppa,
jotta näkee asiat joka kantilta.
Nyt olenkin iloinen pienestä kodista
ja tavarapinoista ja sotkuista.
Meidän pesäkolo,
täällä hyvä olla.

Tytär toi koulusta ylläolevan ihanuuden,
olin riemuissani!
Lupasi opettaa äidilleen miten tehdään.

Paistaa, tuulee, sataa.
Toukokuu,
perhosia odottelen.
Mielessä jo lentelee
ja vatsassakin kirmailevat.

Toukokuu on niin täynnä.
Mutta hyviä, ihania, jännittäviä asioita.
Juhlaa, musiikkia, tanssia
ehkä joku uusi juhlamekkokin hankittava!
Kevein mielin kivoihin kiireisiin!

Lämmintä lempeyttä sinun toukokuuhusi!