torstai 20. tammikuuta 2011

Piparminttuteetä



ja mandariinejä on kulunut viime päivinä,
herkkuja molemmat.
Ajatukset ovat lentäneet käsityön merkitysten pohdinnoissa
ja laskeutuivat paperillekin ihan aikataulussa.
Töitä, loskaa ja univelkaa.
Tänään hemmottelin itseäni
ja ostin ihanan harmaan jättineuleen,
käpertymissuojan.
Pian lähden pilates-tunnille,
kiskon ryhtini ojennukseen siellä
ja venyn taivaisiin.
Perjantaihin on hyvä astua suoraselkäisenä.

Ja jotta uskoisitte, että kyllä minä vielä
käsitöitäkin teen,
niin todistuskappaleina seuraavat...

Pirteän punaiset pönäkät säärystimet
ja tekeillä
haaveellisen harmaat hyvin pitkät säärystimet.
En voi kehuskella tekemisen vaativuudella,
mutta nämä ovatkin sarjassamme
aivotonta aikaansaamista kuitenkin omin kätösin tehtynä
juuri ennen nukahtamista.






Heljä Järnefelt on sanonut,
että miellyttävä käsityökokemus voi saada aikaan sen,
että käsillä tekemisestä voi muodostua
yksilönä olemisen tapa.

Minä allekirjoitan.



9 kommenttia:

tinttarus kirjoitti...

:) Sanojesi myötä kokooon lysähtänyt asentoni tässä masiinan äärellä kohosi hiljalleen ryhtiin ja minäkin kasvoin:)
Viimeinen kaunis kuva toi uudelleen silmiini harmaat utusäärystimet, jotka juuri ennen untasi hiljalleen kasvanevat mittaansa...
Punaiset pirtsakat!
Pitäisiköhän minunkin tarttua puikkoihin piiiiiiiitkästä aikaa.

Voi hyvin!

himalainen kirjoitti...

Meillä on tainnut olla aika samantyyppinen viikko, säärystimetkin :) Kiitos Satu kun kävit kertomassa.
Heljän ajatuksen kirjoitan ehdottomasti talteen.

Kirjailijatar kirjoitti...

Venyä taivaisiin, se kuulostaa ihanalta. Minä haluaisin olla niin koko ajan, pää pilvissä.

Linnea kirjoitti...

Käsillä tekeminen on erittäin merkityksellistä inhimillisen kokonaisuuden kannalta. Olet varmasti lukenut Jaana Venkulan Tekemisen taito -kirjan. Tiedenainen puhuu käsillä tekemisestä viisaasti.

Täällä on mennyt pari pussillista appelsiineja. :-)

Lissu kirjoitti...

Maria Montessorin sanoin: Kàdet ovat aivojen jatke.

sade kirjoitti...

aivan upea tuo alin kuva.
Ihania ajatuksia. Kädentaidot ja tekeminen ovat upea juttu.
säärystimet on ihania lämmöntuojia. Jalassani nytkin sellaiset.

Satu kirjoitti...

tinttarus! Ihanaa, blogipilatesta! ;) Suosittelen puikkoihin tarttumista, on sillä huima vaikutus omaan mieleen! Voi sinäkin hyvin, ihana kun kävit juttelemassa täällä. :)

himalainen! Minuakin hymyilytti säärystimet ja kaikki, että samoissa tunnelmissa ollaan menty. Oli kiva käydä kertomassa, kun siellä sun luona on niin viihtyisää. Kiitos kun sinä kävit täällä! Heljä on viisas nainen!

Kirjailijatar! Niin myös minä, tuntuu, että pää vähän keikkuukin pilvissä kaiken aikaa, keho laahaa pitkin kinoksia... Taivaisiin venyminen on ihmeellistä, en vaan tajua, miksen harrasta sitä kotona, vain kerran viikossa tunnilla. Tyhmää, sanoisin. Ehkä vielä opin. Kiitos kun piipahdit sanojesi kera!

Linnea! Itse asiassa en ole vielä lukenut, listalla on kyllä! Kiitos kun muistutit siitä. Appelsiinit on hyviä kavereita myös, kohta niihin siirrytäänkin. Mukavaa Linnea aina kun käyt, kiitos!

Lissu! Mariakin oli viisas nainen. Kiitos Lissu kultainen käynnistä!

sade! Lämmin kiitos sulle, sinä ahkera nainen siellä! Käsillä tekeminen on intohimo, sullekin, ja miten paljon hyvää se antaa mielelle! Säärystimet on hyviä ystäviä. Kiitos ihanista sanoistasi ja olen iloinen, että kyläilet luonani!

Ritva kirjoitti...

minäkin allekirjoitan. ehdottomasti.

Satu kirjoitti...

Ritva! Kerätäänkö allekirjoitukset samaan listaan?