Mustaa ja harmaata raitaa

neuloin sukkiini.

Tytär tosin omi ne itselleen jo tekovaiheessa. 

Hän on onnellinen farkuissaan! 

Kun oikea jalka oli ensin reilun kuukauden koko kipsissä

ja sitten vielä klompsutteli jalkatuen ja keppien kanssa toisen kuukauden,

niin tämä viikko on ollutkin aika juhlaa

kulkea normaalisti kaksin jaloin!

Vielä kuitenkin liikuntakielto päällä

ja taksikyydillä kulkee kouluun kuukauden verran,

mutta ihmeellistä on se, miten nopeasti 

murtunut jalka voidaan saada kuntoon.

Nyt tekeillä toisen tyttären sukat.

Katsotaan koska sitten niitten omien vuoro on...

Houkuttelevia ovia

oli joka puolella.

Niin avoinna kuin kiinnikin.

Kävelimme kaiket päivät aamusta iltaan.

Ovilta toisille.

Pubeissa oli juuri sellainen ajaton tunnelma,

että päivä ei lopu koskaan, 

vaikka tässä nyt rauhassa istutaankin.

Luulen, että päivät olivat siellä pitempiä kuin täällä.

Ja ovet houkuttelevampia, ehdottomasti. 

One grey Friday morning

Päässä liian monta ajatusta

ja ruuhka. 

Neulon mustaa ja harmaata.

Luen Tuulen varjoa.

Puhallan kynttilän sammuksiin aamupalan jäljiltä.

Helpottunut tästäkin parantelupäivästä,

keuhkot ja pää ihan väsyneet.

Taidan tehdä pizzaa illaksi.

Ja vaihtaisin keittiön kesäverhot punaisiin,

mutta löysin vain yhden. 

Pääruuhkassa poukkoilevat kouluhommat.

Pitäisi, pitäisi.

Taisin joskus suunnitella,

että pitäisi-sanan tilalle otan käyttöön sanan tee. 

Hieno, hieno suunnitelma.

Niitähän mulla riittää. 

Jos nyt kuitenkin parantelen ensin

ja sitten terveenä ryhdyn tarmokkaaksi.

Ensi viikolla. Maanantaina.

Takuuvarma tämäkin suunnitelma.

 

Vähän surullinen, yksinäinen

ja hyvin hiljainen parveke on meillä täällä.

Huomasin sen eilen,

kun kerrankin olin rauhassa kotona keskellä päivää.

Se on ollut unohduksissa monta viikkoa,

kaikkien juhlien, matkojen, kiireen ja syksynkin takia.

Tuuli oli vieraillut,

heittänyt pöytäliinan  metsäaarteitteni suojaksi

(aarteet olivat hääkoristeluja varten kerättyjä),

puutarhani (se yksi kasvi) oli jo luovuttanut,

sanonut kesälle hyvästit.

Toisen penkin alta löytyi kukkapurkki

ja toisen alta maata viistäen kukkapuska.

Sen nostin pöydälle, uhmakkaasti,

napsin vielä kelvolliset oksat sisälle maljakkoon.

Siellä se nyt töröttää pöydällä surkeana

mutta persoonallisena litteine kukintoineen.

Kunhan saan tämän köhäni kuntoon,

lupaan huolehtia surullisen parvekkeen talviteloille.

Ehkä samoihin aikoihin kun kelloja siirretään,

kun autoon vaihdetaan talvirenkaat

ja kaivetaan vielä paksummat takit ja kengät esiin.

Sitten on kesähuoneenkin talviuniaika.

 

Rakastuin kaupunkiin

jo tämän kaiken takia.

Ei pelkästään se, että kaikki ympärillä oli matalaa

ja jotenkin kotoisasti lähellä,

vaan myös se, että kaikki oli niin rosoisen kaunista.

Niin, että voi olla sekaisin vanhaa ja uutta,

värikästä ja rumaakin,

mutta kaikki asettui sopuisasti yhteen. 

Me viihdyimme, ihan meidän kaupunki.

Heti ensi askeleilla.

Istuin vihreän, punaisen ja keltaisen oven edessä.

En osaisi valita kauneinta. 

Tänään mieheltä tuli viesti kesken päivän.

Nyt Dublinissa kuulema tulvii.

Tuli ihan huoli. Ja ikäväkin.

Meidän päivinä tuli noin kymmenen sadepisaraa.

Kun on hetki sitten

hiljaa mietiskellyt River Liffeyn varrella

nauttien täysin siemauksin Dublinin hengestä,

voi mennä tovi, että asettuu taas

tälle arkiselle tielle. 

Pää on vielä ihan toisaalla,

Irlannin tuulissa.

Ilmassa siis yhä.

 

 

 

 

Ilmassa

leijuen täällä mennään!

Lomalla, keskellä syksyä ja pimeneviä iltoja,

pää vielä juhlapilvissä

ja pian lennetään ihan oikeasti 

pilvien halki Dubliniin. 

Kouluun tein valokuvauksen tunnille 

kuvasarjan odotuksen tunteesta.

Näin eräänä yönä unia kuvasarjastani

ja unessa taustalla soi niin kaunis musiikki.

Sama soi meillä häätanssina.

Tänään pakataan ja leijutaan,

luetaan opaskirjoja 

ja ojennetaan kotinurkkia kuntoon, 

jotta on sitten kiva palatakin. 

Leijun myös vielä koulutunnelmissa.

Koko eilinen päivä  

käytiin läpi kuvasarjoja,

ihailtiin ja analysoitiin, mietittiin ja ihmeteltiin.

Huikeaa saada keskittyä kaikessa rauhassa

kuvan katsomiseen, kuvalla ilmaisuun

ja kuvan analysointiin.

Totaalisen intensiivistä ja kiehtovaa.

Olin siellä missä minun kuuluukin olla.

Ja nyt täällä, kotona.