torstai 22. heinäkuuta 2010

Satoi




koivunsiemeniä villinä
tarmokkaan tuulen voimasta,
satoi pään täyteen,
niin että ravistella piti.
Jotain jäi varmasti,
jos minusta tuleekin puu,
jos kasvankin vahvaksi ja vakaaksi,
levitän juureni laajalti,
olen ylväs ja jaan voimaa niille,
jotka halaavat.
Olisinko puuna vahvempi?

Satoi männynkäpyjäkin,
niitä ei päähän onneksi osunut.
Kotimatkalla pyörätielle rämähti oksa,
meinasi se jäädä pyörän alle,
kun niin kovaa sotkin,
taistelin sen mylvivän vastatuulen kanssa.

Haaveksin hyppäämisestä rypsipeltoon,
keltaisen keskelle,
makoilisin siellä hiljaa piilossa.
En kauaa kuitenkaan,
sillä viljapellotkin kutsuvat,
ne huhuilevat minulle,
kun kiidän ohi,
niin, että minä vielä palaan,
varmasti.




13 kommenttia:

villasukka kirjoitti...

Kauniita ajatelmia. Kunnon vesisadetta toivon tähän kuivuuteen.

sade kirjoitti...

Miten osaatkin kirjoittaa noin kauniisti. Lähdin ihan tarinaan mukaan, näin kaiken sielunisilmin. Kaunista <3

HUVIlassa kirjoitti...

suloista... makaisi pehmeällä rypsipellolla, yläpuolella hohtavan sininen taivas, ohi purjehtivat pilvet ja kehyksenä loistavat rypsinkukat... Kiitos, tällä jaksaa taas hetken!

Mirka kirjoitti...

kaunista, sanon minäkin.

himalainen kirjoitti...

Voi Satu, miten kauniisti sinä kirjoitat, niin ihana teksti, sanat, tunnelmat.

Jos kasvankin vahvaksi ja vakaaksi - on niin hyvä ajatus. Sellainen nöyrä, mutta voimakas ajatus. Uskon tähän ajatukseen, sinulla on varmasti hyviä asioita edessä.

Hannele/Omenaminttu kirjoitti...

Oijoi, miten kauniisti kirjoitat! Ja tuo ajatus puusta ihan sykähdytti.

Lankastia kirjoitti...

Aivan mahtava runo!
Yllättävä, koominen, hauska ja vähän vakavakin. Hieno kuvaus arjesta, jossa on niin tunnetta kuin kuvitelmaakin ja jonka tunnelmiin on helppo samaistua.

Päivikki kirjoitti...

Huomaatkokaan miten paljon osaat jakaa voimaa muille, vaikket vielä olekkaan puu?!
Vielä palaan tässä siihen kesäkuuhun; nyt minä sitten tsemppaan sinua, lupaan!

Satu kirjoitti...

Villasukka! Kiitos :) Juu, kyllä se vesisade tekisikin terää, mutta jatkukoon sen jälkeen lämpö!

sade! Voi että, kiitos kovasti! Mukavaa, että näit, se on ilahduttavaa kuulla!

HUVIlassa! Nii-i, just tota ajattelin, olisi aika hienoa! Meinasin tuossa ennen töitten alkua oikeasti piiloutua rypsien sekaan, ettei kukaan löytäisi mua töihin sieltä, mutta nyt, kun taas päässyt alkuun, niin eipä hätää. Ja voisi ihan huvikseen kokeilla makoilua keltaisessa meressä. Ole hyvä, kiva kun piipahdit! :)

Mirka! Kiitokset sinulle!

himalainen! Kiitos, sanasi lämmittävät. Kyllä tuntuukin, että niitä on, hyviä asioita edessä. Vaikka jännittääkin. Olenkohan sitten jännittävä puu... :) Nöyrä ajatus on oikein hyvä, sellaista tarvitaan, jotta voi saada vahvoja, vakaita ajatuksiakin, eikö.

Satu kirjoitti...

Omenaminttu! Kiittelen täällä iloisena sanoistasi! Minuakin sykähdytti, että jos tosiaan puuksi voisinkin kasvaa, olisi se aika komeaa! :)

Lankastia! Täällä sinua ajattelen ja hykerrellen luen sanojasi, niin ihanasti sanot! Samaistumisen helppous on ilahduttavaa kuultavaa, välillä tuntuu, että on niin omassa päässä jumissa, ettei saa ulos juuri sitä, mitä haluaa välittää. Ja hei, onneksi se lätsä on vielä ompelematta, ajattele, jos se olisi ollut päässäni, eikä ne siemenet olisikaan päässeet juurtumaan päähäni...nyt vielä toivoa tulla puuksi! ;) Halaus!

Päivikki! Tiedätkö...ihan hiljenin täällä sanojesi edessä...ihan kuin olisin jo saanut ensimmäisen oksani siitä, miten kauniisti sinä siellä mulle sanot! Kiitos Päivikki! Ja upeeta, ilolla otan sinut tsempparikseni, jes!! Niin tärkeä asia tämäkin, että olen täällä onnesta soikeana!

Kirjailijatar kirjoitti...

Minäkin aina haaveilen viljapellossa makoilusta. Katsella pilviä ja olla vaan, se on elämää.

Irmeli kirjoitti...

Olipa hieno:) Aloin miettiä tuota puujuttua. Puu on kaunis, jykevä, turvallinen, suojaa antava yms. Mutta niin hauras - kun metsuri tulee, niin se on menoa. Mutta niinhän se on ihmiselämässäkin ...

Satu kirjoitti...

Kirjailijatar! Niin taitaa tehdä naiset, jolle ei tapahdu mitään ;)
Pitäisi kai joskus ihan oikeasti heittäytyä sinne sekaan.

Irmeli! Kiitos :) ja niin asiaa puhut! Sitäpä tämä elo on, on sitten puu tai ihminen...