Ehdin sittenkin

viemään äitini ja tytöt
Fiskarsiin kakkukahville.
Vaikka olen töissä,
silti ehdin
ja tuntui hetken ihan lomalta.

Töihin paluu on muutenkin sujunut lempeästi.
Kiitos lämmön,
kiitos lastenvahtiapujen,
kiitos miellyttävän rauhallisen kesätyöympäristön.
Muutenkin, kuin olisin saanut puhtia ja ryhtiä
arjen alkamisesta,
ja päiviin on mahtunut vielä täyttä kesää,
vaikka työ viekin osan ajasta.
Ei hullumpaa,
sitäpaitsi nyt on viikonloppu!

Ja se Fiskars,
siellä oli taas kaunista.
Oma maailmansa.
Ja kakku oli odottamisen arvoinen,
minulla tällä kertaa
aprikoosi-valkosuklaaherkku.

Voisin tehdä pesän tuollaisen
vanhan ja viisaan tammen oksan kainaloon.
Seisoin kuitenkin vain sen alla,
sekin tuntui hyvältä.
Olin samoissa väreissä kuin nuo
tuoreet ja kuihtuneet,
ylläni Navettamekko.
Löysin sen viime kesänä kirpparilta,
maksoin huimat 50 senttiä
ja nyt vasta ekan kerran päällä.
Kuvittelin tekeväni siihen muutoksia,
mutta huomasinkin sen juuri noin
täydelliseksi minulle.

Kelejä pitelee

Tämän tytön pitsiliina

Äitini on ollut virkkaaja.
Sellainen, joka teki nopeasti toinen toistaan upeampia
liinoja, verhoja, ihan mitä vaan.
Osasi lukea ohjeita
ja kehitellä omiaankin.
Virkkasi ohuenohuella langalla,
pikkuruisella koukulla
ja kaunista jälkeä.
Taisi virkata kyllikseen,
viimeisestä liinasta on jo aikaa.
Eilen selaili lainaamaani vanhaa virkkauskirjaa,
siitäkin oli monta ohjetta tehnyt valmiiksi.

No, sitten on tämä tyttö.
Tykkää virkata.
Paksulla langalla, tuhdilla koukulla.
Ohjeita ei ymmärrä,
no, ei edes yritä.
Laiskuutta?
Äidin antamat ohuet langat
ovat pitkään kummitelleet laatikossa.
Enhän minä sellaisista mitään....

Sen verran kuitenkin polttelivat mieltä,
että kolme kerää kaivoin esiin alkukesällä
ja pidin palaverin.
Okei, virkkaan kolminkertaisella langalla,
kakkosen koukulla
ja sitten ihan vaan ilman ohjeitten lukua, kiitos.

Virkkasin ja virkkasin,
hitaasti ja paloittain.
Kiinnyin niihin ohuisiin,
tultiin kavereiksi.

Tein satumaisen yksinkertaisen pitsiliinan,
kiinteitä ja pylväitä,
liinan halkaisija 30 cm.
Sopiva ensimmäiseksi.
Koukkuun jäin ja aion tehdä lisääkin.

Ja tämän tytön väri on jotain muuta kuin valkoinen.
Liina pesukoneeseen väripurkin kanssa
ja juuri oikea vihreä!
(luonnossa hieman syvempi sävy kuin kuvassa)

Hitaasti valmistui,
mutta siinä onkin virkattuna tämä kesä.
Kaikessa rauhassa
ja jokainen ajatus.
Vihreänä lipastoni päällä tallessa.

Kuin kesäuni

oli se ilta,
jolloin ystävä kutsui leivälle ja viinille.

Vaaleanpunaisessa talossa,
vadelmapihalla,
ruusujen ja pitsin ympäröimänä,
kesäillan lempeydessä,
viinä, naurua,
iloa ja surua.
Aidon, viisaan ihmisen seurassa.
Oleminen niin helppoa.

Siihen iltaan mahtui koko elämä.
Kiitos.

Satoi

koivunsiemeniä villinä
tarmokkaan tuulen voimasta,
satoi pään täyteen,
niin että ravistella piti.
Jotain jäi varmasti,
jos minusta tuleekin puu,
jos kasvankin vahvaksi ja vakaaksi,
levitän juureni laajalti,
olen ylväs ja jaan voimaa niille,
jotka halaavat.
Olisinko puuna vahvempi?

Satoi männynkäpyjäkin,
niitä ei päähän onneksi osunut.
Kotimatkalla pyörätielle rämähti oksa,
meinasi se jäädä pyörän alle,
kun niin kovaa sotkin,
taistelin sen mylvivän vastatuulen kanssa.

Haaveksin hyppäämisestä rypsipeltoon,
keltaisen keskelle,
makoilisin siellä hiljaa piilossa.
En kauaa kuitenkaan,
sillä viljapellotkin kutsuvat,
ne huhuilevat minulle,
kun kiidän ohi,
niin, että minä vielä palaan,
varmasti.

Tyttöjen kanssa

innostuimme letittämään puuvillalankoja...
Halusivat irtolettejä hiuksiinsa,
pinniiin ja hiuslenkkiin letti kiinni
ja päähän.
Monta rannenauhaa tein,
olisipa hauska sellaisia leveämpiäkin värkkäillä...
Kukkapinneistä innostuin itse,
tytöt eivät niinkään.

Lapset lähtivät reissuille loppuviikoksi.
Minä leijun pilvistä maan pinnalle,
otan aamukahvin parvekkeelle
ja sitten lähden
t ö i h i n.

On kesä,
siitä huolimatta.

Sohvanlevityspäivä

kuuluu meillä lomiin.
Silloin haetaan leffoja vuokraamosta,
jokainen saa valita omansa.
Silloin kirjoitetaan pitkä herkkuostoslista,
tällä kertaa vanhempi tyttö teki sen,
ja tyhjennetään kauppa herkuista.
Silloin levitetään olkkarin vuodesohva
ja linnottaudutaan siihen,
herkkupöytä sohvan viereen,
ettei kauheasti tarvitse liikkua.
Silloin äiti paistaa pizzat,
jokaisen lempitäytteillä.
Sitten nautitaan täydellisestä löhöpäivästä.

Niin tärkeä päivä,
että tytön opettajakin mainitsi
erään loman jälkeisessä vanhempainvartissa,
että teillä kuulema loman parasta antia oli se
sohvanlevityspäivä.

Meillä on ikävä

Pyryä.

Sadon ensimmäinen

on kypsynyt!
Kyllä nopeasti nyt punertuvat,
tässä lämmössä.

Vettä tuli viimein eilen.
Jyrisikin, mutta ei vielä tarpeeksi.
Yöaikaan parempi ajatella,
lukea, virkata, tehdä tärkeitä muistiinpanoja.

Tytöt piirtävät, paperia tursuaa joka puolella.
Tehtiin kierrevihkot,
jos jotain pysyisi ojennuksessa.
Pienempi haluaa monta vihkoa lisää.
Piirsi ensimmäiselle sivulle
isosiskon.

Se isosisko miettii parhaillaan paljon,
suuria ja kepeitäkin.
Haaveita aikuisuudesta,
muistan itsekin kuinka haaveksin
"Sitten kun olen äiti"...
Nyt onni kuunnella häntä, äitinä.

Sain eilen kauniin kutsun.
Ystävän luo viinille ja leivälle.
Menen tänä iltana.

Varjoissa

näinä päivinä,
huolen varjoissa,
suurin varjo jo hälveni
ja ilo siitä suunnaton.
Huolta kuitenkin vielä,
suruhuolta.

Tässä kesässä on hyvä olla.
Kirpeää elämää.
Lämmintä aurinkoa
ja viileitä varjoja,
kumpaakin tarvitaan.
Tunnen ilon, tunnen surun.

Elämä
kuin kiikkulaudalla.

Kasviskeittoa

basilikalla, maistui tänään hyvältä.
Uin ja rakastuin veteen.
Tein tyynyn valmiiksi, sohvalle.
Neuloin sitä automatkoilla,
kun lomaretkeiltiin.
Sen pieni pyöreä virkattu kaveri
on vielä kesken,
tänään ei jaksa enempää,
kuten tiedätte, on kuuma.

Ai niin, kopioin koulu- ja työtodistuksiani
opiskelupaikkaa varten.
Pitäisi vielä tehdä esittely,
minusta itsestäni.
Että millainen olen,
mitä tehnyt
ja mitä sitten haluaisin.
Taidan kirjoittaa runon.

Iltavalossa

uivat,
pitivät palaverin järvessä.
Kiljuivat,
polskivat,
olivat kaloja,
vesipetoja,
järvihirviöitä,
uikkarit täynnä hiekkaa.

Aurinko kurkisteli rantaan
antaen jänniä sävyjä veden pintaan.
Ihmettelin niitä
ja kolmikon yhteispeliä.
Kiitollinen siitä kaikesta.

Kun olin pikkutyttö
ja riisuin uikkarit päältäni,
niistä hyppäsi paljon mutaa
ja kala.
Muistan ne uikkarit,
jotain käsittämätöntä materiaalia,
mutta niin hienosti kuvioitu
merenelävillä.

Huomenna mennään aamusta uimaan,
minä ja tyttö,
muut reissussa.
Jos minäkin järveen menisin,
arkajalaksi olen muuttunut.
Eikä uikkareissa ole enää
mereneläviä.