Iltavalossa

maalla joku hyppeli kameransa kanssa puskissa.
Voisin kevyesti jatkossakin hyppiä puskasta toiseen,
kuvata aamuvalosta iltaan saakka,
huomata perhosen ja sudenkorennon,
kuulla heinäsirkankin
ja upota luonnon sävyihin.

Arki kolkuttelee.
Huolta ilmassa...
etten ehdi nähdä ja huomata ja ihastua
pienistä,
että joku värisävy karkaa ohitse
tai luonnonkukka kuihtuu huomaamattani
kun kiiruhdan arjen keskellä.

Pitänee löytää tasapaino.

Mennään nyt nukkumaan

Vipellettiin

Linnanmäellä keskiviikkona.
Viimeinen yhteinen lomaretki
ja kaikilla olikin hurjan hauskaa!
Villejä ääniä, värejä, liikettä!
Hurjaa menoa ja äiti kiljui villeimpänä...
(lohdullinen huomio:
"En oo koskaan kuullu sun huutavan noin lujaa!")

Iloinen päivä,
parhaassa seurassa.

Kaiken menon keskellä silmäni hakivat
hiljaista rauhaa.

Sieltä pääsimme vielä hetkeksi
nuuhkimaan kesää
peltojen keskelle...

Vielä hetki

mennään
ilman aikaa.

Vielä hetki vihreää.

Äiti heräsi sadehämystä

sunnuntaiaamuna.

Pyöräytti leivät ja kakut
ja koko koti odotti
ääntä ja vilinää takaisin.

Kuuntelin sadetta

muutamana hiljaisena, yksinäisenä päivänä.
Kurkistelin ikkunan läpi,
nuuhkin raikkautta,
hissuttelin hiljaksiin.

Päivät olivat pitkiä,
kavereina kamera, ompelukone
ja se hämärä, välillä villikin sade.

Villasukatkin kaivoin esiin.

Nautin rauhasta.

Tämän tytön taulu

valmistui juuri äsken
ja tämä tyttö on taulustaan innosta kiemuralla!
Se oli ennen kylpytakki.
70-luvulla äitini ompeli sen tälle pikkuiselle tytölle
ja tyttö on sitä vaalinut kätköissään huolella,
tuo froteekangas kun on niin herkku!
Nyt se pääsi tauluksi tämän tytön työhuoneen seinälle,
muistilapputauluksi ensin ajattelin,
mutta taidan tehdä toisenlaisen siihen tarkoitukseen.
Kaverina äitini tekemä, aikoinaan paljon käyttämä
suloinen mekkonen.

Iiks! Iloinen!