Lapsen joulu

on niin ihmeellinen, jännittävä,
odotusta, pitkää odotusta täynnä.
Odotus alkoi jo varhain, ainakin meidän 6-vuotiaalla.
Huipentui sitten aaton huimaan jännitykseen,
tänä vuonna hän selvisi siitä jo paljon rauhallisemmin
kuin edellisinä jouluina.
Teki pehmoystävilleen oman joulupiirin,
leikki sitä leikkiä omassa pesässään, jotta sai ajan kulumaan.

Kiihkeitä jouluvalmisteluja hän teki pitkään,
taisi aloittaa jo marraskuulla.
Väkersi paketteja, kortteja, lahjoja,
niitä saimme päivittäin availla,
päiväkodissakin heillä oli oma joulupaja,
jossa sai askarrella ja paketoidakin oman halunsa mukaan.
Sormivirkattuja kaulakoruja ja avaimenperiä
tehtiin kotona muittenkin lasten kanssa lahjaksi
isovanhemmille ja kummeille.
Aattona saatiin avata paketeista mm. pipareita,
oli niitäkin ehtinyt leipomisten jälkeen salaa kääriä yllätyksiksi.

En tiedä, mikä hänen joulutouhuistaan on
kaikkein hellyyttävin.
Ihailen sitä innokkuutta, halua, lennokasta luovuutta,
mikä 6-vuotiaassa lapsessa vielä elää
ja miten toivonkaan, ettei se mihinkään katoa!

Hän huomasi, että äiti ja isi olivat ilman joulukalenteripussukoita
(meidän lapsilla on sellaiset kankaiset)
ja niinpä hän meille kalenterit tekaisi.
Maalarinteippiä meillä kuluu runsain mitoin.

Omaan huoneeseen hän suunnitteli tonttupajan.
Se tarkoitti sitä, että lattiapinta-ala oli täynnä
kartonkia, tarroja, kimalteita, lehtikuvia, paperisilppua ja sitä teippiä.
Askartelemassa sai käydä kuka halusi.

Seinille ilmestyi mitä hienoimpia ja mielikuvituksellisimpia tonttusia,
paljon muita koristeita emme olisi tarvinneetkaan.
Teippiversio tuli päiväkodista, paketoituna.

Huomasin eilen, että kuusen oli ilmestynyt tällainenkin koriste,
varmaankin aaton jälkeen tehty.
Kirjoittaminen ei vielä onnistu kuin mallista tai kirjaimia luettelemalla,
niinpä lahjatoivelistan hän piirsi toive toiveelta.
Siitä ei ole kuvaa, sehän lähti tontun mukana
Korvatunturille aikoja sitten.

Uusista lahjamuovailuvahoista on taiottu jo monenmoista,
mm. nämä kynttilät ja sytytin.
Tämäkin aamu alkoi muovaillen noin kahdeksan aikaan.
Tällä hetkellä hän värkkää huoneeseensa
näyttelyä, näytöstä, kaikenlaista puuhaa
ja sellaista, mistä saa ostaakin.
Kasseja kuulema on sieltä saatavissa, jos omaa ei ole mukana,
mutta se pitää sitten palauttaa (hän huuteli tuolta juuri).
Viereeni on ilmestynyt timantteja sisäänpääsyä varten
ja nyt kuulin, että ovet ovat jo auki!
Täytynee mennä käymään.

Voisin kirjoittaa hänestä kirjan.
Toki muistakin lapsistani,
mutta juuri nyt hänestä.
Vaikka välillä en pysykään perässä,
vaikka hengästynkin kaikesta siitä innosta ja tarmosta,
enkä ihan aina tykkää siitä sotkusta,
minkä hän jälkeensä jättää,
silti toivon, ettei tekemisen palo koskaan sammu.

Ja koska joulu alkaa olla jo takana,
nyt hän laskee jännittyneenä hetkiä uuteen vuoteen.