Hei hei elokuu

hellyydellä sinut hyvästelen,
lämmön ja lempeät tuulesi
hengitän itseeni,
rauhalliset värisi painan mieleeni
ja niiden voimalla asetun pimeneviin hetkiin,
hiljaa onnellisena.

Elokuu on ollut pitkä, silti lentänyt siivet selässä.
Paljon on mahtunut näihin loppukesän, alkusyksyn päiviin.
Kuun alussa vielä niin täysillä lomalla,
villinä kirmattiin vapaudessa,
sitten lapset aloittivat koulut ja päiväkodin,
minä uudessa työpaikassa,
mies omien soittimiensa ja oppilaittensa keskellä.
Nyt päästy harrastuksiinkin kiinni,
arki on täynnä ja antoisaa.
Kuukaudessa lomavireestä arkiseen meininkiin.
Viljapellotkin valmistuivat.

Mieli hyvä. Kiireisestä tahdista huolimatta.
Elokuisella energialla täytetty.

Eilisen värit

muuttuivat päivän mittaan.
Aamulla satoi lämpimästi,
oli harmaata,
kastuin kaupungilla ruskeassa neulepaidassani
ja päässä pyöri lilan eri sävyt.
Kummitytön villasukkia varten ostin pinkkiä lankaa
ja lisää tuota tyttären Baktus-lankaa,
Novitan unelmapehmeää Pehmo vauvaa.
Pikkutytärkin haluaa huivin
ja tottakai samanlaisen herkkuvärisen.

Päivä muuttui oranssiksi,
ihana aurinko lämmitti kuin kesällä
ja torilta poimin mukaani kiitollisena kanttarelleja pussillisen,
saatiin naminami-kastiketta.

Ja villalankakeriä, syksyn hehkuisia
pyörittelin käsissäni ja mielessäni
pitkin päivää...
niin monta asiaa tekeillä,
aatoksissa, haaveissa,
nyt pitää keskittyä saamaan asioita valmiiksikin.

Kauniiden kuihtuneiden keskellä
parvekkeellamme loistaa vielä
ainakin nämä.

Huomasin, että tämä on sadas postaukseni.
Tykkään niin tästä blogimaailmasta!
Kiitos sinulle,
joka kävit tämänkin lukaisemassa!

Hihii

sain tällaisen "kloorian" Ireneltä!
Tämän myötä kerron viisi asiaa mistä pidän...

Oma perhe ja yhteinen elo tietenkin ylitse muiden,
mutta sitten viisi mieluisaa asiaa...

1. Kuvat, kuvaaminen, mielikuvat...

2. Käsillä tekeminen ja jokasortin materiaalit

3. Kirjat, lukeminen ja kirjoittelu

4. Syöminen (suolaista ja makeaa) ja juominen (vedestä viiniin)

5. Luonto suurine rikkauksineen ja aitoine ihmisineen

Kiitos Irene tästä!

Laitan eteenpäin Lankastialle!
Käykääpä muutkin kurkkaamassa hänen mukavaa blogia!

Merirosvoja

juhlimassa meillä eilen.

Oli herkuttelua
aarteenetsintää
ongintaa
hyvää rosvomusaa
tanssia ja ilakointia...

...ja hyvin onnellinen ja tyytyväinen
5 vuotias tyttönen.

Vauhtia

ja vipinää
koko viikko,
aamuista iltoihin.






Seassa pieniä pysähtyneitä hetkiä.
Niistä pidän kiinni,
tiukasti.

Menen taas, moi!

Ihastuin

näihin viikonlopun hiljaisina vapaapäivinä.
Ihmettelin niitä joka valossa ja hetkessä.
Kaikessa rauhassa,
kotipiilossa.
Välillä sisältä kantautui
suloista kanteleen sointia...
Senkin kuulin, kun muuten oli niin hiljaista.

Sitten istuskelin sohvalla pitkät pätkät,
katsottiin miehen kanssa mm-kisoja
ja kudoin viimein oman Baktus-huivin,
viljapeltojen värisen.

Tykkään niin kovin tuosta langasta,
Silky Tweed Anttilan valikoimista,
rouheinen mutta pehmeä.

Pian saa ottaa anorakin käyttöön
ja huiville siihen
kaveriksi kukkanen.

Hetket kaksin ovat aarteita.
Kasvavat suureksi voimaksi.

Hei mennään piiloon

ihan kaksin vaan.

Ollaan hiljaa,
ettei kukaan löydä.

Shhh...

Kipaisin

pellon laidalla

hengittämässä
huokailemassa
hiljentymässä

pieni hetki
iso tunne

kantaa taas eteenpäin

Kolme kerällistä

Puroa neuloin huiviin,
yksi oikein yksi nurin suoraa putkea
telkkaria tuijotellen pää tyhjänä.
Kukkaset kumpaankin päähän huivia.
Tarkenee sitten, kun viilenee.
Kyllä minä tuosta Purosta tykkään,
kauniita sävyjä.

Kirjoja...
Unelma-kerhon kautta tilasin
Hanna Välitalon herkullisen kirjan
"Silmukoita, siksakkia ja pala suklaakakkua".
Olen vältellyt kirjojen tilailua, mutta tämän halusin.
Kaunis ja iloinen.

Kirjasto tyhjennettiin taas eilen lasten kanssa.
Käsityölehtiä ja -kirjoja tuli kotiin vino pino.
Hauska, minulle uusi kirja
"Do redo
kuinka villapaita paloitellaan"
(Ivarsson-Brieditis-Evans)
on mukavaa selailtavaa.
Suosittelen.

Ja vielä välillä
aurinko pilkahtaa hyvin vahvana.
Vielä en tarvitse
kaulahuivia.

Sanaton

hiljaa

Punainen kantele

on muuttanut meille,
löytänyt pienen omistajansa ja innokkaat sormet kielilleen.
Kaunis soitin,
ihana väri ja
herkkä ääni.
Valmistanut Lovikka.

Meillä asuu myös punainen kitara
ja nuo kaksi kaunista soitinta soivat illalla suloisesti.

Kantele tarvitsi kuljetuspussin.
Pieni soittaja löysi heti laatikostani sopivan kankaan,
äitini aarteita jälleen,
pussilakana.

Ompelin kanteleelle pesäkolon,
vanulevypehmusteella ja vaaleanpunaisella vuorella.
Hihnaan tein pienen taskun
viritysavainta varten.

Niin se tyttönen lähti sitten syksyn ekaan muskariin,
innokas palo silmissä.
Se kitaransoittaja vei.
Minä jäin kotiin.

Pelkäsin, etten huomaa

pienen pieniä
kauniita
hiljaisia
asioita.

Etten ehdi nähdä.

Kyllä minä huomaan.

Pysäytän itseni ehtimään.
Ja näkemään.

Omille poluille

tepastellaan,
jokainen ikiomiin touhuihinsa
ja elämä asettuu arkeen.

Mieli ja keho täynnä kesäenergiaa,
lomavapaudesta luopumisen vaikeus
voitetaan sillä.

Turvallista matkaa
omille lapsilleni
ja samalla myös kaikkien teidän lapsille,
mihin tie sitten kenetkin vie.

Tekeillä ja mielessä

paljonkin,
viimeisen lomaviikon aikana en ole ehtinyt kuin huokailla
mitä kaikkea tekemättä ja kesken ja haaveissa...
ihan kuin vapaa-aika loppuisi kokonaan tähän!
Myöhäisillat tulevat yhä olemaan minun.
Silloin on aikaa. Ainakin pari tuntia.
Istua hiljaa ja neuloa.
Sillä ajatuksella eteenpäin.

Yllä ihania lankoja,
huivia varten kirjavat
ja vihreä liiviin.
Värit lupaavan syksyisiä ja lämpöisiä.

Samasta pellava-viskoosilangasta, mistä tein kivipitsi-juttuja,
virkkailen satunnaisen muotoisia kukkia,
ajatuksena koota niistä huivi tai laukku tai verho tai...
Olen jo kaiken vapaan langan virkannut, nyt pitäisi ryhtyä purkamaan
samaisesta langasta koneneulottua venähtänyttä paitaa,
siitä syntyy monta kukkaa...

Ja näistä kankaista haluaisin vielä tehdä kesävaatteita...
Nähtäväksi jää, ehdinkö.
Ehkä ensi kesäksi.

Loman parhaimpia hetkiä...
kahvia,
suklaamuffinsseja,
valintaisesti tai vuorotellen kirja ja käsityö...
ja pitkä, loputon iltapäivä....

Pöh. Nyt ryhtiä.
Naama nauruun ja arkea kohti hyvin levänneenä!

Iltavalossa

maalla joku hyppeli kameransa kanssa puskissa.
Voisin kevyesti jatkossakin hyppiä puskasta toiseen,
kuvata aamuvalosta iltaan saakka,
huomata perhosen ja sudenkorennon,
kuulla heinäsirkankin
ja upota luonnon sävyihin.

Arki kolkuttelee.
Huolta ilmassa...
etten ehdi nähdä ja huomata ja ihastua
pienistä,
että joku värisävy karkaa ohitse
tai luonnonkukka kuihtuu huomaamattani
kun kiiruhdan arjen keskellä.

Pitänee löytää tasapaino.