Täyteläinen

viikko takana.
Paljon töitä ja vipinää,
ihan hyvää sellaista,
paljon untakin,
kun niin väsytti iltaisin.
Ei käsitöitä,
ei valoa kuvaamiselle
muuta kuin yhden pienen hetken
yhdessä pienessä välissä,
puun alla
ja kaunista valoa kiittelin.

Perjantaina aamulla
taivaalla
ja illalla toisissa väreissä keikalla.

Nyt nautin täyteläistä punaviiniä kaikessa rauhassa
ihan keskellä päivää
ja
virkkailen valkoisesta ja vihreästä
palleroita.
En kyllä tiedä vielä mitä niistä tulee.

Salaisessa sumussa

matkasin aamulla töihin. Tasaista harmaata, sellaista mikä saa sisälläni kuplia aikaan, niin kiehtovan ja kauniin näköistä. Melkein jatkoin ohi työpaikan, houkutti mystinen maisema,
sumuun jatkuva tie...

Päivällä sateen väriä, pimeää, väripilkkuja puissa vielä kuitenkin. Tapasin eräänä aamuna omenapuun, joka oli jo lehdetön. Vain omenoita oksilla vielä. Sitä jäin miettimään, kuin elokuista Omenarantaakin.

Oli jo hämy kun työpäivä päättyi. Astuessani ulos maailma oli ihan punertava. Ei vain pensaitten lehdet, vaan koko maailma. Kaunis, turvaisa. Pian kohtasin upeaa keltaista, punainen väistyi ja pelkkää keltaista, vaahterassa vielä ja sen alla ja ilmassa ja kaikkialla.

Kotona suojassa pimeydeltä. Tultiin, kun ensin käytiin erään synttärisankarin ovella paketti kädessä. Juhlat ovatkin vasta viikon päästä. Voi meitä. Onneksi minua ja tyttöä kuitenkin vain nauratti. Hömelö äiti. Eikä iskäkään huomannut vaikka kutsukortin luki. Mennään uudestaan ensi tiistaina.

Huomenta Talvi

ja aikainen aamu...
Meillä on herätty kukonlaulun aikaan
ja jo seitsemältä hiippaili Neiti Noita
taikasauvaansa heilautellen
pitkin kotia,
ehkäpä talviajan taikoja tehden...

Minä sytytin kynttilän
ja otin esiin kirjastosta lainaamani joulukirjan
(niin, olen yrittänyt pitää jouluajatuksia loitolla,
mutta jos nyt ihan vähän kirjaa kurkistelen...).
Katsokaa,
suloisia huovutettuja palleroita kapaloissaan...
Kaunis kirja

Kanelin ja kuusen tuoksua

Birgitta Wolfgang Drejer
Dorrit Elmquist

Ulkona on hyvin harmaata ja märkää.
Ei talvesta vielä tietoa.
Ihan pian on kuitenkin marraskuu.

Tunnelmahippuja,
talvihaaveita,
lämmintä oloa!

Hiipien pimenee

nämä päivät ja illat.
Niin hämärää kun palaa töistä,
niin hämärää,
ei oikeaa valoa ollenkaan.

Mainitsin mielenrauhan aiemmin.
Kun päivä on hämäräinen,
kun ilma on pysähtynyt ja sielultaan syvä,
kuin maailma odottaisi jotain,
silloin tunnen vahvaa rauhaa.
Vaikka rakastan kesän valoa,
on syyshämärässä jotain niin turvallista, lupaavaakin.

Mielenrauha syntyy hetkestä,
sen aistimisesta.
Pysähdyn , olen , kuulen.
En hätäile, hoputa.
Ajattelen vain tätä päivää, en huomista.
Tai ainakaan ensi viikkoa.
En suostu nyt juuri hermoilemaan,
vaikka töissäkin niin levotonta.
Ehdin, ehdin,
kaiken mikä on tarpeen,
niin olen päättänyt.
Ja mikä on tarpeen?
Oikeasti... ruoka, puhtaat vaatteet,
lasten levollinen mieli, syli ja yhteinen nauru.
Tarpeen on lankakerä ja puikot
iltasella, tai viehättävä kirja,
jollei vain uneta niin, että suoraan pötkölleen.
Mielenrauhaa on valmistautuminen huomiseen,
ettei aamulla tarvitse hoppuilla.
Ja ennemmin hymy kuin otsaryppy.

En tiedä osaanko,
mutta ainakin harjoittelen.
Ei ole kiire, eihän?
Tässäkään asiassa.
Toki olenhan nainen
ja mielenrauha voi hetkessä heilahtaa toiseen äärilaitaan...
kuten mies välillä,
sopivassa tilanteessa,
laulahtaa
"Oi kuinka häilyvä
onkaan tuo nainen..."
vai miten se nyt meni...

Kuitenkin, niin tai näin,
hämärtää ja kohta oikein pimenee.
Otetaan se valo silti jostain irti,
eikös niin naiset?

On ollut niin hyvä

näinä päivinä.



Pieni ote mielenrauhasta.

Tanssii balettia

tyttöni mun.
Sai elokuussa ensimmäiset kärkitossunsa.
Kaunottaret.
Niitä on pidelty hellästi.

Saivat viimein arvoisensa suojapussukan.

Nyt pyöräytän nutturan hiuksiinsa,
sitten mennään,
balleriina tanssimaan
ja minä pilatekseen.
Heissan!

Frozen rose

yksinään
kylmän keskellä.

Hänen kauneutensa lumosi minut.

Nämä jäätyneet ruusut ja nuppuset
eivät palele.
Villanutuissaan ovat
eivätkä yksin ollenkaan.

Nyt katsotaan totuutta silmiin

Viimein vastaan Pikkusiskon haasteeseen
ja kerron totuuksia itsestäni.
Yllättävän vaikeaa ...
sitä sun tätä,
epämääräisessä järjestyksessä...

1 Haluaisin liikkua enemmän mitä liikun tällä hetkellä.
Pilates kerran viikossa ja satunnaiset fillaroinnit töihin eivät riitä
kunnon kohottamiseen ja hoikistumiseen.
Haluaisin juosta kuin Jodie Foster Uhrilampaat-leffassa.
Olen yrittänyt treenata juoksua, mutta johonkin se aina tyssää.
Haluaisin pelata mieheni kanssa sulkapalloa,
mutta juuri nyt aika ei riitä.
Olen ollut aikoinaan hirmu hyvässäkin kunnossa,
ensin sulkapalloilun avulla,
sitten aikidoa treenaten.

2 Olen taipuvainen synkkyyteen ja pohdiskelen liikaa asioita.
Minkäs teet.

3 En tarvitse paljonkaan siihen, että päässäni alkaa vilistää tarinan poikasia.

4 Olen oikeasti järjestyksen ihminen,
mutta se ei tällä hetkellä näy mitenkään ympärilläni.
Enemmänkin kaaosta ja keskeneräisyyttä.
Ja se aiheuttaa ahdistusta.

5 Tykkään rouheista pinnoista, karuista maisemista,
aidoista ihmisistä,
kuvista, kuvaamisesta, kuvilla ilmaisusta,
pienistä tarinoista.

6 Haluaisin vielä opiskella.
Valokuvausta.
Kädentaitoja.

7 Olen käynyt kerran ennustajalla.
Se oli positiivinen terapiaistunto.
Ja asiat ovat menneetkin enimmäkseen
niin kuin ennustaja korteistaan kertoi.
En menisi enää.

8 Täytän tammikuussa 40.
Ja olen alkanut erakoitua.

9 Vihreä ja musta ovat lempivärini.
Tykkään myös ruskeasta, harmaasta, punaisesta,
kirjavasta... :)

10 Menetän hermoni kiireessä.
Usein kuitenkin teen sen kiireen ihan itse.
Yritän oppia siitä pois.

Tässä jotain...
ai niin, olen surkea laulaja.
Mutta hyvä pizzan tekijä.
Mulla on kolme ihanaa lasta
ja Mies.

Ihanat naiset
Vilukissi ja Ninnu
haastoivat minut miettimään aisteja.
Vilukissi arveli, että
aistit merkitsevät minulle paljon...
ehdottoman oikeassa olikin.

1 Näkö
Katson, kuvaan, näen,
maalaan mielessäni...
Haluan nähdä kaikki pienimmätkin yksityiskohdat,
säröt, kolhut, uurteet,
sisimmän.
Päässä vilisee kuvia,
miten kävisi jos ei oikeasti näkisi?

2 Tunto
Koskettaa rakkaita,
kankaita, lankoja, sammalta,
silittää lapsen päätä...
Olisi hurjaa, jollei voisi tuntea.
Pojallani on aistihäiriö,
hänellä on ollut vaikeutta aistia asioita loppuun saakka,
esim. rappusissa joutui haparoimaan jalalla eteenpäin.
Häiriö on lievä ja kun saatiin tieto asiasta ja oikeita harjoitteita
elämä helpottui kovasti.
Nyt pallo pysyy jaloissa ja rumpukapulat käsissä.
Mutta pieni ja lieväkin häiriö
saa paljon hankaluutta aikaan.

3 Kuulo
En voisi kuvitella olotilaa,
jossa en kuulisi kolmesta suusta yhtäaikaa
ÄITI, ÄITI, ÄITI...!
Tai mieheni laulua ja soittoa.

4 Maku
Suklaa, punaviini, brie-juusto...
Välillä olisi hyvä,
jos makuaisti olisi hieman heikompi.

5 Haju
Rakastan vaniljan tuoksua.
Haistan herkästi.
Nuuhkin kaikkea.
Vähempikin kai riittäisi.

Että sellaista.
Uudet silmälasinikin lupasin esitellä.
Tummemmat ovat kuin minun maitokahvini,
mutta kahvi niistä tulee minulle mieleen.
Sisäpuoli valoisan oranssi.

Näillä totuuksilla ja rilleillä mennään!

Terkuin, Satunen

Keltaisen maailman aamu

oli viileä ja
hauraaseen valkoiseen peittynyt.
Ääninä kaukainen koiran haukunta,
kiven kolahdus jään pintaan,
tyttösen lörpöttely.

Ihmettelin kauneutta.

Nyt ei mikään liiku,
huomasi tyttönenkin.

Viikonloppu oli lumoava
aamupakkasen ja auringon
rauhaisa liitto.

Tänään satoi,
vettä ja lehtiä.

Hetkiä tässä päivässä

Tarmokas sade ja riehakas tuuli

riepoivat aamua,
tauotta, päättäväisesti, voimalla.


Iltasella valo,
ihan keltainen,
kurkisti hiljaa, yletti sisälle saakka.
Kaikessa rauhassa,
mutta sekin päättäväisesti.

Pimenevää

Muistakaa heijastimet!
Turvallisia reittejä sinullekin.

Pyörii

maailma
minä ja sinäkin
viikot vinhaa vauhtia
asiat eteenpäin

liian nopeasti
pyörii
pyörii

koskettaa ja pysäyttää
kun voisi
edes hetkeksi

Pallokin pyörii...

Tarvitsisin helpon, toimivan
pallon virkkausohjeen...

Oliskos kellään vinkata?

Pikainen hei

ja säihkyviä aatoksia!